Onko 20 000 työvoimapohja riittävä?

Työllisyyden edistämisen ministerityöryhmä vahvisti 30.8.2021 TE2024 -uudistuksen ensimmäiset perusperiaatteet: Linjaus koski järjestämispohjaa: TE-palvelut siirrettäisiin kunnalle tai useammasta kunnasta muodostuvalle yhteistoiminta-alueelle, jonka työvoimapohjan on oltava vähintään 20 000 henkilöä. Näin turvataan, että TE-palveluiden järjestämiseen on riittävästi resursseja ja että palvelut ovat yhdenvertaisesti työnhakijoiden saatavilla kaikkialla Suomessa. Toinen linjaus saatiin 28.9.2021. Tämän mukaan kunnille edellä mainituin järjestämiskriteerein siirrettäisiin laajat TE-tehtävät. Näitä olisivat henkilöasiakkaiden ja työnantajien sekä yrittäjien palvelut mukaan lukien työllisyysmäärärahat ja hankintatehtävät. Kolmas linjaus on odotettavissa marraskuussa ja se sisältänee päätöksiä tehtävien rahoittamisesta sekä rahoitusvastuusta ja sen kompensaatiosta.

Ensimmäinen linjaus 20 000 järjestämislaajuudesta on jo kuulemani mukaan käynnistänyt pohdinnan kunnissa riittävätkö omat rahkeet, keitä tarvitaan mukaan tai mihin kimppaan liittyä. TEM julkaisi sivuillaan vaaditun työvoimamäärän täyttävien kuntien listan sekä havainnekuvan. Vain 27 kuntaa täyttää kriteerin suoraan. Oletettavaa kuitenkin on, että vain harva, jos kukaan, järjestäisi palvelut täysin itsenäisesti. Toimivasta kuntayhteistyöstä muodostuukin koko uudistuksen perusta.

Kuntayhteistyön rakennusvaihe on kriittinen. Kunnat pääsevät pohtimaan kokonaisuuttaan sekä omalta osaltaan että yhdessä muiden kuntien kanssa. Yhteistyölle on lukuisia vaihtoehtoja. Toimiva kokonaisuus syntyy, kun kaikki yhteistyöalueen kunnat kokevat kokonaisuuden omakseen. Työvoimapohjakysymyksen (20 000) ympärille rakentuu useita eri tarkastelunäkökulmia, joista yhdeksää olen esitellyt alla. Lista ei ole kaikenkattava ja voi täydentyä, kun tieto lisääntyy. Yhteistyön valmistelu on suurelta osin tiedolla johtamista.

1 – Tehtävät ja tehtävätasot: Kunnille on uudistuksen myötä siirtymässä lähes 100 uutta tehtävää. Asiakkaille (työnhakija, työnantaja, yrittäjä) tarjottavat peruspalvelut hoitunevat jokaisessa kunnassa. Tärkeä arvo uudistuksessa on lähipalvelujen kehittäminen ja näiden palvelujen kokoaminen lähelle asiakasta yksiin käsiin. Näiden rinnalla uudistuksen myötä kuntien vastuulle tulee paljon sellaisia tehtäviä, joita monin eri syin olisi järkevä koota yhteen esimerkiksi kustannussäästöjen nimissä tai osaajien saamiseksi näihin tehtäviin.

2 – Osaamisen jakaminen: Tehtävistä osa vaatii erityisosaamista, jota edellä kuvatun mukaan on mielekäs pohtia keskittäviksi. Toisaalta kuntien välillä voi olla jo tälläkin hetkellä työnjakoa eri osaamisalueiden välillä. Uudistuksen lisäarvo syntyy, kun TE-asiantuntijoiden osaaminen ja kuntien osaaminen kohtaavat toisensa. Eri osaamisalueita kannattaa jakaa myös kuntien välillä sen sijaan että kaikki osaaminen vain keskittyisi. Osaamisporfolion rakentaminen ja kehittäminen yhteistyöalueen sisällä kuntien välillä on hyödyllistä ja tätä kannattaa myös ennakoida hyvissä ajoin. Avainosaaminen on uudistuksen ehdoton ajuri ja sen veto- ja pitovoimasta tulee olla kiinnostunut.

3 – Rahoitus: Uudistuksen rahoituskokonaisuus sekä kannustinmallin vaikutus yhteistyöalueen dynamiikkaan on merkittävä. Kunnille ollaan kompensoimassa sekä tehtävät että uuden kannustinmallin lisävastuut täysimääräisinä. Näillä näkymin rahoitus kanavoituu yleiskatteisen valtionosuuden kautta. Raha tulee jokaiseen kuntaan, ei yhteistyöalueelle. Sovittavaa riittää siitä, missä määrin rahaa kukin satsaa yhteisiin tehtäviin ja millä perustein. Rahan riittävyys kuntien omiin tehtäviin ja yhteistyöalueiden yhteisiin tehtäviin on kolikon toinen puoli. Toista puolta edustaa tietenkin kannustinmalli, joka taatusti mietityttää jokaista kuntaa erikseen. On ilmeistä ja järkevää, että yhteistyöalueen toimintaan tai yhteisten tehtävien hoitoon rakennettaisiin ja sovittaisiin kuntien välillä myös omat taloudelliset kannusteet ja ohjauskeinot. Nämä tulisi olla samansuuntaiset peruskuntien kannustinmalliin ja tehtäviin nähden. Tämä(kin) malli kannattaa suunnitella hyvin!

4 – Muu uudiskokonaisuus: TE2024 -uudistus toteutuu muutoskokonaisuutena, johon liittyvät monet muutkin asiat, mm. palvelu-uudistus sekä tietojärjestelmien uudistaminen. Nämä palaset ulottuvat käytännön työn tasolle, jota kautta vaikutukset kuntien välisen yhteistyöhönkin tulevat esiin – tietenkin tehtävänjaosta riippuen.

5 – Yhteistoimintamuoto: Tehdyn linjauksen mukaisesti kunnat voivat muodostaa yhteistyöpohjan suhteellisen vapaasti. Velvoitteita ovat vain 20 000 minimityövoimapohja, sekä perälauta sille, että jokainen kunta kuuluisi johonkin tällaiseen kokonaisuuteen. Sopimisen muodot tulevat kuntalain 8. luvun eri vaihtoehdoista. Toimivia malleja ovat mm. kuntayhtymä, yhteinen toimielin (isäntäkunta) sekä sopimus virkatehtävien hoitamisesta. Esimerkkinä nostettakoon, että kuntakokeiluiden yhteistoiminnassa on noudatettu pääasiassa (jopa pelkästään?) sopimusta virkatehtävistä. Eri yhteistoimintamalleilla voi olla isokin merkitys yhteistyölle ja toiminnan ohjaamiselle.

6 – Keskeiset yhdyspinnat: Nykyisin monialaisilla tai yhteensovitettavilla palveluilla ymmärretään erityisesti työvoima- ja sotepalvelut. Tämä yhdyspinta onkin hyvin keskeinen. Voidaan kuitenkin sanoa, että kuntien TE2024 -palveluratkaisu on muidenkin palvelua tarvitsevien asiakkaiden osalta monialainen ja yhteensovittava: Keskeisiä yhdyspintoja ovat Sote-alueiden lisäksi Kelan vakuutuspiirit (TYP-työn kautta), osaamisen kehittämisen palveluiden osalta koulutuksenjärjestäjät (jotka ovat muodostuneet kuntayhteistyönä) sekä paikalliset ja alueelliset elinkeino- ja yrityspalvelut (kuten elinkeinoyhtiöt, joissa on monesti myös osakkaina useita kuntia). Kuntien TE-palveluiden järjestämiskokonaisuuden tulisi toimia tehokkaasti yhteen näiden yhdyspintojen ja niiden takana olevien organisaatioiden, toiminta-alueen sekä yhteistyörakenteiden kanssa.

7 – Luontainen yhteistyö: Yhteistyö kuntien välillä työllisyyspalveluissa ei suinkaan ole uusi asia palvelurakenneuudistukseen siirryttäessä. Kunnat ovat pitkään tehneet sopimuksellista yhteistyötä mm. TYP-työssä. Useilla alueilla Sote-yhtymät ja jossain myös koulutuskuntayhtymät ovat ottaneet vastuulleen kuntien työllisyystehtäviä. Myös erilaisia projekteja on toteutettu kuntien kesken yhteistyöhön perustuen. Kuntayhteistyönä on laadittu ylikunnallisia työllisyysstrategioita sekä -ohjelmia. Työllisyyden kuntakokeilut (nyt jo kolmannet laatuaan) ovat myös hyvä luontainen yhteistyöpohja, jonka varaan järjestämiskokonaisuuksia voi ryhtyä hahmottelemaan. Toivottavasti kokeilukonsortiot ovat edelleen avoimia myös uusille tulijoille!

8 – Työvoiman liikkuvuus ja osaavan työvoiman saatavuus: Yhteistyöalue muodostuu hallinnollisena kokonaisuutena. Tämä ei tarkoita, että työnhaku tai osaavan työvoiman hankinta noudattelisivat näitä rajoja. Lainsäädännöllisesti olisi pikemminkin varmistettava, että näin ei tapahtuisi, vaan työn ja tekijän kohtaaminen olisi hallinnosta riippumatonta, vapaata ja dynaamista. Hallinnon ja toimintamallien pitäisi vahvistaa tätä vapaan liikkuvuuden ja dynaamisuuden tavoitetta, ei rajata sen toteutumista. Jotta näin toteutuu, tulee asiakasnäkökulma työvoiman liikkuvuudessa sekä osaavan työvoiman saatavuuskysymykset ottaa keskeisinä huomioon kuntayhteistyöpohjaa rakennettaessa. Yritysten tarpeet kannattaa kuulla tarkalla korvalla ja tietoa esimerkiksi kuntien välisestä pendelöinnistä sekä työpaikkaomavaraisuudesta kannattaa hyödyntää.

9 – Onko työvoimapohja 20 000 riittävä? Viimeinen näkökulma pyrkii antamaan perspektiiviä alussa esitettyyn kysymykseen. Huomiota kannattaa kiinnittää myös isoihin trendeihin: Tilastokeskus julkaisi syyskuussa 2021 uuden väestöennusteen ulottuen vuodelle 2040. Tein tietyn oletusmuuttujin tästä ennusteesta uuden ennusteen: työvoimaennusteen. Ennuste on tehty kuntakohtaisesti ja siinä tarkastellaan työvoimamäärän muutosta kolmena ajanjaksona; 5, 10 ja 15 vuoden horisonteissa: 2021–2025; 2021–2030 sekä 2021–2035. Ennusteen mukaan iso osa kunnista näyttäisi menettävän työvoimapohjaansa jopa 20–35 prosenttia 10–15 vuoden aikajänteellä. Tämä tarkoittaisi siis sitä, että liian tiukka sovitus 20 000 työvoimapohjasta voi johtaa ongelmiin. Jos raja on häilyvä, on oletettavaa, että sääntely kiristyy. Työvoima on valtion erityissuojeluksessa ja valtion onkin varmistettava, että palvelut turvataan, viime kädessä sääntelyä lisäämällä. Ylisääntely voi puolestaan olla haitallista järjestelmän toimivuudella ja parhaiden ratkaisujen kehittämiselle kuntatasoisesti. Kaukaa viisasta olisikin rakentaa yhteistoiminta-alueet mieluummin 30 kuin 20 tuhannen minimimuottiin, ja tietenkin useissa tapauksissa paljonkin tätä suuremmiksi. Tämä ei oman käsitykseni mukaan olisi pientenkään kuntien haitaksi vaan pikemminkin hyödyksi.

Työvoimaennuste löytyy kotisivuiltani.

Uusi kannustinmalli kunnille muuttaa työvoimapalvelut perustavalla tavalla

Hallitus päätti puoliväliriihessä TE-palvelujen siirtämisestä kunnille 2024. Siirron yhteydessä kunnille luodaan uudenlainen kannustinmalli työllisyyden edistämiseen. Pelkkä tehtävien siirto valtiolta kunnille olisi mm. Saksan esimerkkien perusteella saattanut jopa heikentää työllisyyttä. Nykymuotoisen työmarkkinatuen kuntaosuusjärjestelmän arvioitiin puolestaan johtavan yksipuoliseen palveluiden tarjoamiseen, osaoptimointiin ja kustannusten siirtelyyn kunnilta valtiolle. Ratkaisuksi ja perusteluksi tulevalle kuntaratkaisulle muodostuikin uusi kannustinmalli. Kannustinmallin turvin työvoimapalveluiden siirron vaikutusten arvioitiin VM:n laskutavalla olevan noin 7000-10000 uutta päätösperäistä työpaikkaa.

Uuden kannustinmallin perusperiaatteita on neljä: kannustinmalliin kuuluvien etuuslajien harmonisointi, maksuvastuun aikaistaminen, maksuvastuun nykyistä tiiviimpi porrasteisuus sekä aktivoinnin ja maksuvastuun välisen kytkennän poistaminen. Perusfilosofia kannustinmallissa olisi nykyisenkaltainen: lisääntynyt kustannusrasite kompensoitaisiin kuntatalouteen ja työllisyystulokset näkyvät konkreettisina säästöinä. Kannustinmallin ohjausvaikutuksen varmistamiseksi olisi mielekästä säilyttää nykyinen kouriintuntuva Kelan laskutuskäytäntö sekä avoimet tietojärjestelmät, josta kehitystä eri muuttujilla voi läpinäkyvästi seurata. Kannustinmalli tarkentuu jatkovalmistelussa.

Uudistuksen taloudellisen mittakaavan perusteella voi ennakoida muutoksen dynaamisten vaikutusten laajuutta. Vaikka oma laskentatehoni ei vastaa ministeriöiden ja tutkimuslaitosten arviointiosaamista, voidaan tulitikkuaskin takakanteen hahmotella esimerkiksi seuraavaa:

Nykyinen työmarkkinatuen kuntaosuusjärjestelmän mittakaava on 0,54 mrd. Tässä summassa koronan vaikutuksia on taitettu laskemalla keskiarvo 2019 ja 2020 kustannuksista. Summa sisältää passiivimenot, sekä sen säästöosuuden, jonka kunnat aktivoinnilla suoraan väistävät (olettamalla aktivoinnin kustannus = kelamaksun säästö). Tämä summa edustaa 1,6 % vuoden 2020 kuntatalouden arvioidusta toimintakatteesta poistot mukaan lukien.

Kannustinmalli muutos lisäisi mekanismin painoa kuntatalouteen ainakin 400 miljoonalla, jopa enemmän. Muutos tulisi voimaan tilanteessa, jossa kuntataloudesta 59 % siirtyy perustettaville hyvinvointimaakunnille. Uuden kannustinjärjestelmän osuus kuntataloudesta olisi muutostilanteessa jo 6,7 %.

Mittakaavaa voi laajentaa dynaamiseksi huomioimalla myös palvelut osaksi kokonaisuutta. Kuntaliiton arvion mukaan kunnat käyttävät työllisyys- ja elinvoimapanoksiin 1 mrd. vuodessa. Arvio sisältää mm. elinkeino- ja nykymuotoiset työllisyyspalvelut (ennen kokeiluja), työllistymistä edistävä sote-palvelut sekä Kelamaksun. Tämä tarkoittaa nykyisellään 3 % osuutta kuntataloudesta.

Vuoden 2024 tilanteessa kannustinmallin lisäksi myös julkiset työvoima- ja yrityspalvelut ja niitä vastaavat rahat siirtyisivät kunnille. Näiden tehtävien kainaloon on syytä huomioida myös palkkatukien myöntämiseen liittyvää taloudellista painoarvoa STM:n perusrahoituksen puolelta. Samoin työllisyys- ja osaamispalveluiden sekä koto-palveluiden vahvistuvan yhteyden myötä osa jatkuvan oppimisen rahoituksesta voidaan huomioida kokonaisuuteen. Tässä yhteydessä paino on huomioitu 17 prosenttiin 2. asteen rahoituksesta (200 me). Tehtäväpohjainen rahoitus yhdistettynä kannustinmalliin kasvattaa työllisyyden edistämisen rahallisen painoarvon kuntataloudessa noin 12 prosenttiin.

Kokonaisuuteen on syytä huomioida edellistäkin laajemmin kuntien muuttuva rooli sote-uudistuksen jälkeen. Vaikka kunnallisveron suhteellinen osuus laskee 9 %-yksikköä, yhdistettynä kiinteistö- ja yhteisöveroihin, niiden yhteenlaskettu osuus koko kuntatalouden rahoituksesta kohoaa 71 %. Tämä on suhteellisesti 2 %-yksikköä nykyistä suurempi osuus. Tulevaisuuden kuntakonsepti on kiistatta elinvoimakonsepti. Tässä kokonaisuudessa työllisyyden edistämisen salkku on erittäin painava.

Nykyinen Kelamaksu ohjaa kuntia kohdentamaan palveluitaan pitkäaikaistyöttömiin ehkäisten ja hilliten pääasiassa työttömyyden haitallisia sosioekonomisia vaikutuksia. Uusi työllisyyden kannustinjärjestelmä asettuu kiinteäksi osaksi koko kuntien ja kaupunkien laajaa elinvoiman kehittämistä. Työllisyyden kuntatalousvaikutusten osaamisesta ja hallinnasta tulee päätöksentekijöiden, ylimmän johdon ja työllisyysvastaavien tiedolla johtamisen keskeinen strateginen tehtäväalue.

Ovatko työllisyyskokeilut tutkimushöttöä?

Työllisyyden edistämisen kuntakokeilut eivät juuri millään mittarilla täytä tutkimuksellista kokeiluasetelmaa. Kokeiluryhmä on liian suuri eikä edes satunnainen. Vertailualueita on hankala muodostaa. Ymmärrän taloustutkijoiden huolen, joista kärkevimpiä on esittänyt Hannu Karhunen Helsingin Sanomissa ja Aamulehdessä helmikuun lopussa.

Kokeilujen valtakunnallinen mittarointi kuukausittain tuonee esiin hyödyllistä tietoa toimeenpanon onnistumisesta, mutta isompia vaikutuksia näillä mittareilla on vaikeampi todistaa. Kokeilujen arviointiin nk. VNTEAS-tutkimushankkeena kasaantuukin mielenkiintoa ja paineita. Tutkijaryhmän muodostavat tällä kertaa VATT ja Tampereen yliopisto. Varmasti tällä ryhmällä hyviä näkökulmia syntyykin, mutta koska ja mihin tarkoitukseen?

Kokeilujen tulosten kannalta tärkein merkkipaalu ei ole tulevan tutkimusraportin johtopäätösosiossa, vaan jo paljon aiemmin – ensi kuussa! Tällöin hallituksen on puolivälitarkastelun yhteydessä määrä päättää pysyvästä palvelurakenteesta. Kuntakenttä teki yhdessä tästä joulun alla oman ratkaisumallinsa.

Jos hallituksen päätös palvelurakenteesta noudattelee kuntien tahtotilaa, antaa se todenteolla pontta kokeilujen toteuttamiselle. Kokeiluista rakentuu tällöin pilotteja tulevaan palvelumalliin ja kokeilujen osavastuulla olisi vetää myös muu kuntakenttä, TE-toimijat ja sidosryhmät muutokseen mukaan.

Jos päätös ei olisi kuntien mieleen, menee kokeilujen tuloksilta, tuhansilta työtunneilta ja jo investoiduilta miljoonilta euroilta pohja pois. Tuskaisinta olisi, jos selkeää päätöstä ei nyt syntyisi ja jäätäisiin välitilaan, jossa kukaan ei tiedä mitään tulevasta. Tämä olisi omiaan ruokkimaan myös institutionaalista kilpailua, kärjistynyttä edunvalvontaa ja tulosten kampittamista. Kysymys tuloksista on siis vahvasti poliittinen ja niin pitääkin. Päätöksentekijöiden pitää nyt osoittaa riittävän selkeä suunta, minne mennään. Tutkimuksien ja arviointien taakse ei nyt ehdi tai pääse. Työllisyyskokeilua ei tehdä tutkimuksia vaan asiakkaita varten – se ei siis ole tutkimus- eikä toivottavasti myöskään päätöksentekohöttöä.

Kunnat yksimielisiä julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden palvelurakenteen suunnasta

Mikko Kesä Oy toteutti tammi-helmikuussa 2020 kyselyn kuntien työllisyysvastaaville julkisten työvoimapalveluiden kehittämiseksi. Kysely ajoittui hetkeen, jolloin ministeriö valmistelee työllisyyden kuntakokeilulainsäädäntöä. Kysely suunnattiin ensisijaisesti niille kunnille, jotka eivät hakeutuneet tai päässeet kokeiluun. Vastauksia tuli yhteensä 57 ja ne edustivat valtaosin yli 15 000 asukkaan kuntia. Tutkimuksesta on laadittu raportti ja sen ovat saaneet kiitokseksi kaikki kyselyyn vastanneet. Alla yhteenveto tuloksista, jossa kursiivilla hieman omia tuntoja ja tulkintoja tuloksista.

  • Kyselyssä ollaan lähes yksimielisiä siitä, että hallitusohjelman kirjaus kuntien roolin lisäämisestä työllisyyspalveluiden järjestäjänä on hyvä tavoite (keskiarvo 4,44 asteikolla 1-5).
  • Kunnat näkevät, että kunnille voitaisiin siirtää erityisesti asiakkaan palveluprosessin hoito (ml. tuki-, neuvonta ja ohjaustehtäviä) ja asiakastietoa. Kunnat haluavat myös sopia työkokeiluista sekä oikeuden päättää osittain palkkatukien käytöstä.
  • TE-henkilöstön ja yrityspalveluiden siirtoa valtaosa kunnista toivoo vain osittain. Tämä tulos viestii siitä, että työtä haluttanee tehdä enemmän TE-henkilöstön kanssa sekä yrityspalveluissa rinnakkain.
  • Avokommenteissa korostui selkeimmin kohderyhmärajaus: toivottiin vaikeasti työllistyvien vastuuta kunnille ja TE-hallinnolta vahvaa panostusta työttömyyden alkuun.
  • Kysely osoittaa, että kuntakenttä on varsin yksimielinen siitä, miten julkista työvoimapalvelurakennetta voisi kunnallistaa. Kuntakokeilut eivät siis toimi vedenjakajana erisuuntaisista kehittämisvisioista kunnissa. Kuntakokeilut voisivatkin toimia pikemminkin pilotointiprojekteina tarjoamaan hyviä käytäntöjä myös ei-kokeilukunnille. Kaikki kokeilujen ulkopuolelle jääneet olivat kiinnostuneita kokeilujen tuottamasta tiedosta ja kokemustenvaihdosta ja suurin osa myös tiiviimmästä yhteistyöstä kokeilupaikkakuntien välillä.
  • Kyselyn tuloksista erottuu myös, että kuntakenttä on haluamassa aiempaa rohkeammin kokonaisvastuuta työllisyydenhoidosta. Esimerkiksi aiemmassa kyselyssämme työmarkkinatuen kuntaosuuden uudistuksesta, kunnat olivat selvästi varovaisempia omasta roolistaan. Aiemmin on painottunut toiveet TE-toimiston vahvemmasta panoksesta. Kunnille on toivottu vain osavastuuta rajatuista tehtävistä sekä asiakastietoa. Tämän kyselyn palaute on selvempi sille, että vaikeasti työllistyvien kokonaisvastuu tulisi siirtää kuntiin. Ehkä rohkaisua näkemyksille ovat tuoneet sekä edellisen hallituskauden onnistuneet kokeilut, mutta myös hallitusohjelmassa oleva selkeä kirjaus kuntien roolista.

Rohkeutta hankinnoilla työllistämiseen

Olin heinäkuun alussa pitämässä esitelmän hankinnoilla työllistämisestä Ruotsin ”Suomiareenalla” eli Almedalen weekilla. Puheenvuoro keskittyi erityisesti Suomen kuntien kannustimiin ja talousvaikutuksiin. Olimme Visbyssä yhdessä THL:n kehittämispäällikkö Ville Grönbergin kanssa, joka piti puheenvuoron työllistämisehdon käytöstä hankinnoissa kansallisten kokemusten näkökulmasta.

Minulle on muodostunut kuva, että ruotsalaiset ovat keksineet kaiken meitä paremmin ja heiltä pitäisi kopioida osa omaan työllisyyspolitiikkaammekin. Hankinnoilla työllistämisessä asia oli kyllä toisin. Vaikka aihepiiri on meilläkin kehittymässä, olemme kumppaneitamme kuitenkin selkeästi edellä. Isoin kotimainen edistymisaskel on tuoreen hallitusohjelmamme kirjaus, josta ruotsalaiset tuntuivat olevan todella vaikuttuneita:

Pääministeri Antti Rinteen hallituksen tavoitteena on, että julkisiin hankintoihin asetetaan ehto sosiaalisesta työllistämisestä.”

Kirjaus on herättänyt myös epäluuloja. Mikä on julkisen hankinnan määritelmä ja ketä se koskee, kuntiako pelkästään? Olen pohtinut, tuliko tämä kirjaus sittenkin liian aikaisin? Visbyn visiitti vahvisti kuitenkin itselleni käsityksen, että ei tullut. Eikä kyse ole Suomi-Ruotsi -maaottelusta, vaan siitä, että on hyvä olla konkreettinen ja riittävän iso tavoite, joka ohjaa valmistelua ja jäntevöittää kehittämistyötä. Olisikin ensiarvoisen tärkeää, että hallitusohjelman isoa tavoitetta edelleen kirkastettaisiin sen kunnianhimo säilyttäen. Enkä tarkoita sitä, että valmistelussa tai kehittämistyössä täytyisi tehdä liian suurta loikkaa kerralla. Ennakkotieto siitä, että TEM valmistelee vauhdittamisohjelmaa asian toimeenpanon tueksi, kuulostaa erinomaiselta. Tämä on hyvä tapa edetä.

Tarjoilin Almedalen Weekillä ratkaisuesitykseni, jota voitaisiin ehkä soveltaa meillä jatkossa, erityisesti kuntasektorilla. Idean taustalla on pelkistetty analyysi hankinnoilla työllistämisen evoluutiostamme. Sosiaaliset kriteerit tulivat käyttöön aluksi laatupisteissä. Painoarvot ovat olleet kuitenkin varsin vaatimattomia ja määritelmät laajoja. On ollut paikoin vaikea tunnistaa konkreettisia ja mitattavia vaikutuksia erityisesti sosiaaliseen työllistämiseen. Haasteellista on myös ollut, että vertailuissa huomioitiin aiemmat tai olemassa olevat meriitit. Mitään uutta nettolisäystä ei siis välttämättä ole syntynyt ja tätä kautta hankinnat ovat voineet jopa rajata markkinakilpailua ja uusien toimintamallien syntyä. Seuraava steppi oli työllistämisehdon esiinmarssi. Se tulee täyttää hankinnan ratkettua. Työllistämisehto on nousemassa parhaillaan kansallisena esimerkkinä valtavirraksi, mm. THL:n ja suurten kaupunkien esimerkillisten projektien ansiosta. Työllistämisehdon käyttämisen vahvuutena on se, että työllistäminen voidaan selkeästi kohdentaa ja siten mitata. Ehto tuo pääasiassa aina nettolisäystä markkinaehtoisen työvoimatarpeen päälle ja synnyttää myös terveemmän kilpailuasetelman. Epäillyksiä on toki tässäkin. Onko työvoimaa saatavilla, miten velvoite olisi helppo täyttää ilman hallinnon taakan siirtämistä yritykselle, miten hankintayksiköt suhtautuvat ylimääräiseen byrokratiaan, karkottaako ylimääräiset ehdot yritykset tarjouskilpailuista…?

Oma ideani olisi, että johdonmukaisella aikataululla Suomeen luotaisiin uudenlainen yhdistelmämalli nykykäytännöistä. Työllistämisehto olisi oltava selkeä, jotta uusia sosiaalisia työpaikkoja syntyisi aidosti. Hyvä tapa olisi kuitenkin viedä ehto pisteytykseen ja sallia siten myös sellainen palveluntarjonta, joka ei ehtoja täytä. Kilpailua lisätään sillä, että sosiaalisen työllistämisen pisteytys vietäisiin hintavertailuun laatuvertailun sijaan. Tähän tueksi pitäisi kehittää eräänlainen ”tasauslaskenta”, jossa tarjoushintaa hyvitetään (alennetaan) sosiaalisesta työllistämisestä syntyvillä mitattavilla julkisen/kuntatalouden säästöillä. Sosiaalitaloudelliset vaikutukset voitaisiin siis vähentää laskennallisesti tarjoushinnasta. Ensiajatuksena tämä malli tarjoaisi esimerkiksi:

  • Painoarvon kasvua: Kun sosiaalinen työllistäminen saadaan kytketyksi tarjoushinnan arviointiin, ilmiö pääsee marginaalista keskiöön. Ainakin kunnissa voisi käydä hieman samoin kuin työmarkkinatuen kuntaosuuden kanssa on käynyt. Prioriteetti nousee, kun ilmiö on käsiteltävissä talouden termein ja kontekstissa.
  • Joustavaa ja tiukempaa kilpailua: Yritys voi päättää seuraako ehtoa vai ei. Niiden yritysten, jotka eivät koe pystyvänsä ehtoa täyttämään, tulee ottaa tämä hinnoittelussaan huomioon. Työllistämisehdon hyväksyvä kanssakilpailijahan saa tasauksen, jonka alle oma hinta pitää asettaa.
  • Parempia marginaaleja ja kestävämpää työllistämistä: Ne yritykset, jotka noudattavat työllistämisehtoa, ovat varmasti keksineet itselleen parhaat tavat hyödyntää uusi sosiaalisin perustein työllistettävä työvoima. He saavat myös hieman paremman hintamarginaalin ja työllistämisestä voi tätä kautta tulla myös pitkäaikaisempaa ja kestävämpää.

Yllä oleva idea on toki kehitetty heinäkuisen hautomoviikon – vieläpä ruotsalaisen sellaisen – tarpeisiin ja kaipaa toki kotimaista terästystä. Eikä se, mitä lainsäädännön tai sen kokeilevan kehittämisen puolella tehdään, ole toivottavasti kaikki.

Haastankin taas erityisesti kuntia ottamaan kehittämistyötä omiin käsiin. Nyt on sille otollinen aika.. Mitä siis voisi jo tehdä?

  • Arvioida nykyisen hankintakapasiteetin sosiaalisen työllistämisen potentiaalin.
  • Tehdä kuntataloudelliset vaikutuslaskelmat.
  • Synnyttää tahtotilaa ja sitouttaa johto ja päätöksentekijät kehittämistyön taakse! Tämän muuten ruotsalaiset omissa hankinnoilla työllistämisen suunnitelmissaan ovat ottaneet ehkä meitä vahvemmin huomioon.
  • Luoda oma toimeenpanosuunnitelma.