Palkkatuen vaikuttavuuksia kunnittain

Jatkojalostimme TE-hallinnon kolmannesvuosittaisia palveluiden vaikuttavuustilastoja ja laadimme niihin oikaisukertoimet rekisterien ulkopuolisista asiakkaista. Tulokset kertovat arvion siitä, mikä on asiakkaan tilanne 3 kk palkkatukityöllistämisen jälkeen. Tulos on kaikkien työnantajasektorien yhteinen ja se on arvioitu kaikista kunnista, joissa jaksoja on vuonna 2019 tai 2020 päättynyt yli 40 kpl (yhteensä noin 130 kuntaa).

Tarkempia vaikuttavuustuloksia on myös saatavissa kunnittain esim. sektoreittain sekä muista palveluista (esim. työkokeilu ja kuntouttava työtoiminta). Tutustu tilastointi,- tutkimus- ja konsultointipalveluihimme palkkatukityöllistämisen kehittämisestä kunnassasi.

Katso palkkatuen sijoittumistietoja kirjoittamalla kunnan nimi oheiseen tekstilaatikkoon. (Tilastotaulukko toimii parhaiten tietokoneelta avattuna.)

Vuodelta 2020

Top10:

  1. Sipoo
  2. Parainen
  3. Järvenpää
  4. Tuusula
  5. Loppi
  6. Pietarsaari
  7. Kerava
  8. Nurmijärvi
  9. Lohja
  10. Jokioinen

Vuodelta 2019

Top10:

  1. Sipoo
  2. Nurmijärvi
  3. Tuusula
  4. Järvenpää
  5. Lempäälä
  6. Mäntsälä
  7. Hyvinkää
  8. Mustasaari
  9. Pietarsaari
  10. Kerava