Julkisen työnvälityksen ja muiden työpaikkasivustojen tilastot kuvaavat vain pientä ja koko ajan vähenevää osaa työllisyysmahdollisuuksista. Eri tiedustelulaitosten kyselyihin puolestaan nousee kulloinkin se määrä työpaikkoja mitä kyseissä poikkileikkaustilanteessa on tunnistettu. Todellisuus alueen työllisyyspotentiaalista on paljon suurempi ja tietoallasta täytyykin laajentaa.

Yritysperustanta on kasvanut huomattavasti ja koko ajan vahvistuva trendi on yrittäjyys työn teon vaihtoehtona. Näkyykö tai tunnistetaanko tätä uusyrityspotentiaalia riittävästi? Kysehän on sekä markkinan että yrittäjäksi aikovien potentiaalin analysoinnista.

Huomattava määrä työvoimatarpeista tulee näkyviin myös, kun syvennytään eri toimialojen ja kokoluokan työnantajien työpaikkojen vaihtuvuuksiin (nk. vaihtuvuusasteeseen): Onko henkilöstöä vaihtunut viimeisen 12 kk aikana ja onko tätä kautta kokonaismäärä lisääntynyt, pysynyt ennallaan tai vähentynyt? Vastaavasti miltä asiat näyttävät seuraavan 12 kk aikana? Kaikki tämä on tietyssä aikaikkunassa olevaa työvoimatarvetta/-potentiaali. Vain murto-osa nousee julkiseksi ilmoitteluksi tai tiedusteluihin. Olemme saaneet yli 20 000 yritysvastauksen jatkuvasti päivittyvän tietokannan yhdistelmällä EK:n ja SY:n sekä Tilastokeskuksen dataa. Tämä antaa mahdollisuuden ennustaa älykkäämmin ja laajemmin näitä työllisyysmahdollisuuksia.

Edellisten lisäksi on vielä viides työllisyyslähde: piilevä työvoimapotentiaali. Monet tahot arvioivat tämän olevan edellisiä suurempi, vaikka sen selvittäminen on vaikeaa ja osin tulkinnallista. Evidenssi tulee viime kädessä käytännön kenttä- ja myyntityöstä: On jalkauduttava yrityksiin, osattava tunnistaa liiketoiminnan kehittämisen ja osaamisen välistä dynamiikka yrityskohtaisesti ja myyvästi sekä tuotava aktiivisesti esiin ratkaisuja: ”Voisitteko palkata uuden työntekijän, jos löytäisimme juuri sopivimman juuri teidän liiketoimintaanne ja kasvuun?” Tätäkin teemaa voi lähestyä tiedolla johtamisen kokonaisuuden näkökulmasta: Työnantajapalveluiden asiantuntijoiden kenttätyön kokemukset ja business insight olisivat arvokas tietolähde. Kannattaisi harkita esimerkiksi hieman strukturoidumpia testiasetelmia, jossa analysoidaan vaikutuksia, jos aktiivisuutta lisätään ja myyntityötä kehitetään. Tämä olisi vahvasti perusteltua, sillä tätä kautta voidaan asiantuntijatyötä suunnata entistä vaikuttavammin, tehdä työstä näkyvää ja tätä kautta antaa perusteet työn riittävälle resurssoinnille.

Edelleen valtaosan huomiosta vie se, että työllisyyspalvelut ja työttömyys aiheuttavat kunnille ylitsepääsemättömiä kustannuksia – ja että valtion pitäisi nämä kattaa. Ymmärrän hyvin tämän näkökulman, ja usein tuon tätä myös itse esiin. On paikallaan haastaa valtion ratkaisuja ja resurssien riittävyyttä. Jossain määrin tämä vastakkainasettelu (kuka kustantaa, kuka maksaa) on tullut myös osaksi työllisyysalueiden yhteistyöpöytiä. Tämä on haitallista ja se tulisi pikimmiten ratkaista – esim. kustannusjakomalleja, työnjakoa tai tiedolla johtamisen järjestelmiä kehittämällä.

Ylivoimaisesti tärkeämpi kysymys on kuitenkin se, miten näkökulma työllisyydestä saadaan käännettyä voimavaralähtöiseksi – johon kuntien kannattaakin investoida.

Työllisyys on kuntatalouden perusta.

Tarkastellaan lukuja karkeasti. Noin 80 % kuntien tuloista on verotuloa, josta noin 70 % on kunnallisveroa – pääosin ansiotulosta. Myös valtionosuudet perustuvat pitkälti työllisyyden ja kulutuksen veroihin, joita valtio kerää ja tasaa kunnille. Työvoimapalvelut ja etuuskulut muodostavat puolestaan enintään 15 % kuntien nettomenoista. Toki työllisyyden heikkeneminen syö tulokakkua, ja menetyksiä/kuluja tulee tätä kautta. Kuitenkin pelkästään volyymitarkastelun perusteella työllisyyden tuottopotentiaali on kustannussäästöpotentiaalia merkittävästi suurempi.Ratkaisuja kannattaa hakea tuotto- eikä säästöpotentiaalista.

Tämän vuoden valmennuksessa sekä uutiskirjeissä tartun hanakammin siihen, miten työllisyyttä tulisi lähestyä investointinäkökulmasta. Yhtälö on kunnille vaikeammin avattavissa, mutta täysin looginen. Oppi kannattaa hakea valtion puolelta: valtio suunnittelee julkisen talouden kokonaisuutta siten, että päätösten ja sääntelyn työllisyysvaikutukset lasketaan tulopohjaan mukaan ja mahdolliset säästöpäätökset mietitään tarkkaan vaarantamatta tätä potentiaalia. Myös kunnille ja työllisyysalueille hieman rajatummalla tavalla tämä logiikka toimisi. Vaikka laskelmat eivät olisi täysin tarkkojakaan, kyse on isommin ajattelutavan muutoksesta. Havaintoni on, että kunnat eivät ole juurikaan hyödyntäneet tätä uudenlaista työllisyyden vaikuttavuusajattelua uusissa strategioissaan – vielä.

Läheisempi esimerkki työllisyyspalveluiden piiristä: Tulosperusteiset työllisyyspalveluhankinnat.

Peruslogiikaltaan näissä palveluissa maksetaan työllisyydestä (vaikutuksesta) suoritteen sijaan. Tällöin toissijainen kysymys on palvelun osallistumis- tai yksikkökustannus. Erilaiset kustannusvertailut tai raportit voivat osoittaa ylihintaa ja kunnat voivat kokea, että onpa kallista. Tällöin kyse on kuitenkin erityisen hyvästä onnistumisesta, josta kannattaakin maksaa. Palvelun takaisinmaksu tulee tietyn ajan kuluessa vahvistaen kuntataloutta. Tällaisia eriä ei kuitenkaan kirjanpito (saati YA-järjestelmä…) tunne, joten tilanne on tiedolla johtamisen ja talouden seurantajärjestelmien kannalta dilemma.

Ajatellaanpa tilanne, jossa koko työllisyysalueen palvelut (ml. virkailijatyö) on onnistuttu kääntämään tulos- ja vaikuttavuusperusteisiksi. Pitkällä aikavälillä näin uskon tapahtuvankin ja kehitys on menossa tähän suuntaan. Tällöin merkityksettömäksi muodostuu se, paljonko palvelut maksavat, saati mikä on VOS. Oleellisinta on vaikuttavuus. Työvoimapalveluiden ja etuuskulujen kompensaatio voitaisiin siirtää kuntien veropuolelle (efektiivisyys / tasausrajat) valtionosuuksista.

Varmasti tämä skenaario epäilyttää. Mutta käänteisesti: jos tähän ei haluta uskoa, olisi halvinta jo nyt ripustaa hanskat naulaan ja päättää, että työllisyys ja työttömät on kunnille vain kuluerä. Säästäminen on kuitenkin melko helppoa.

Johdanto

Olemme kuluvana vuonna tarjonneet eri toimeksiannoissa yli tuhat työtuntia asiantuntemusta selvittäen ja analysoiden työvoimapalveluiden työllisyys- ja talousvaikuttavuutta. Työssämme olemme hyödyntäneet tutkimustietoa, tilastoja ja empiiristä tietoa asiakas- ja virkailijatasolta asti. Olemme havainneet, että kunnat ja työllisyysalueet ovat omaksuneet hyvin uudet kannusteet.

Silti ikäviä uutisia työttömyyden kasvusta tulee lähes päivittäin. Ristiriitaista on, että kannustinmalli näyttää toimivan ja ohjaavan, mutta lopputulemana kustannukset vain kasvavat. Olemmeko sittenkään vaikuttavuuden osalta oikeilla jäljillä?

Julkisten työvoimapalveluiden peruskysymys

Julkiset työvoimapalvelut toimivat mielestäni vaikuttavuudeltaan parhaiten, kun talous kasvaa ja työvoimalla on yleistä kysyntää – siis, kun työmarkkinoilla on imua. Tällöin voidaan edistää parhaiten sellaisten heikommassa asemassa olevien henkilöiden tilannetta ja valmiuksia, jotka eivät syystä tai toisesta osaa tai onnistu työnhaussa tai tee sitä tarpeeksi tavoitteellisesti. Kun kilpailu työvoimasta kasvaa, työnantajat liikkuvat työnhakijaa kohti ja työmarkkinat muuttuvat vastaanottavammiksi.

Tällaista imua on olemassa useissa kunnissa ja työllisyysalueilla. Osalla alueista on näkynyt jo pidempään, että työikäisten määrä vähenee työpaikkoja nopeammin. Tällainenkin tilanne parantaa jäljellä olevien työvoimareservien tehokkaampaa käyttöä.

Valtaosassa työllisyysalueista ja kunnista tilanne on kuitenkin päinvastainen. Työttömyys on kasvanut korkeaksi, pitkittynyt ja työttömyysetuuskustannukset nousseet. En silti väittäisi, että näillä alueilla tehdään vaikuttamatonta työtä – päinvastoin.

Work First vs. Competence First

Työllisyysvaikuttavuus rinnastuu työvoimapolitiikan isoon kuvaan, jota on nyt syytä tarkastella uudesta näkökulmasta.

Work First -paradigma

Olemme Suomessa melko lyhyen ajan kuluessa siirtyneet laajalla rintamalla nk. Work First -työvoimapolitiikkaan, joka korostaa nopeaa ja suoraviivaista työllistymistä. Tähän paradigmaan peilautuvat:

• Sosiaaliturvauudistukset
• Työttömyysetuuksiin tehdyt muutokset, yksilön kannusteet ja kiristykset
• Työnhakumäärien ja muiden velvollisuuksien kiristykset
• Koulutusmahdollisuuksien rajaukset
• Työvoimapalveluiden ja palveluprosessin muutokset
• Uudet kuntakannusteet

Work First -paradigma on vahvimmillaan silloin, kun työmarkkinoilla on kysyntää. Se vastaa hyvin myös demografisen muutoksen pidemmän aikavälin haasteisiin. Sen heikko kohta on kuitenkin pitkäkestoinen pysähtynyt taloustilanne, jossa töitä ei yksinkertaisesti ole riittävästi. On vaikea nähdä, että edellä listatut toimet lisäisivät työpaikkojen määrää.

Competence First -ajattelun merkitys

Tällaisissa tilanteissa työvoimapolitiikan tulisi uskaltaa palata hetkeksi perinteisempään Competence First -ajatteluun.

Voisimme hetkeksi sivuuttaa tutkimusnäytön siitä, että:

• Pitkäkestoiset koulutukset lukitsevat työttömät ja vähentävät työnhakua
• Julkisella rahalla tuetut työpaikat ovat vaikuttamattomia nk. välityömarkkinoilla
• Kuntouttava työtoiminta ei johda mihinkään

Päinvastoin – juuri tällaisina aikoina meidän tulisi huolehtia, että kasvavien työvoimareservien osaaminen ja työkyky pysyvät yllä ja paranevat.

Havainnot ja suositukset

1. Ymmärryksen lisääminen

Työllisyyden tilannekuvaa kannattaa lähestyä nyt entistä laaja-alaisemmin ja välttää, että tämä hetki sokaisee liikaa. Nykyiseen työttömyystilanteeseen on lähdetty kääntymään jo kaksi vuotta sitten. Ymmärrämme varsin tarkkaan, mitä viime aikoina on tapahtunut, mutta laajempi ja pitkäaikaisempi konteksti kertoo enemmän.

Keskeisiä tarkasteltavia tekijöitä:

• Työikäisten kehitys (15–20 vuotta)
• Työpaikkojen kehitys (15–20 vuotta)
• Toimialojen muutokset
• Työperäisen maassamuuton ja maahanmuuton määrä ja rakenne
• Pendelöinti
• Työttömyydestä aiheutuvien kustannusten pitkän aikavälin trendit

Tässä kontekstissa voidaan arvioida alueen tai kuntien omien työllisyystoimien vaikuttavuutta ja ymmärtää esimerkiksi uuden kannuste- ja sakkomaksun tämänhetkistä tilaa ja ennustetta.

2. Ennakoivat toimet

Hyvä nyrkkisääntö: Nykyisillä palveluilla vastataan tämänhetkiseen tilanteeseen, ja uusia palveluita tulisi kehittää seuraavaan suhdanteeseen. Tämä malli perustuu toimeenpanon aikajänteisiin (1–2 vuotta) sekä työmarkkinoiden tyypillisiin muutossykleihin.

Toinen helposti ennustettava asia: Työvoimapula pahenee. Korkea työttömyystilanne kasvattaa aina lyhyen aikavälin työvoiman saatavuutta, mutta pahentaa pitkän aikavälin työvoimavarantoja:

• Työvoimaa poistuu työvoiman ulkopuolelle
• Ihmiset muuttavat pois tai hakeutuvat toisille aloille
• Vetovoima uuden työvoiman saamiseksi heikkenee
• Pitkittynyt työttömyys heikentää osaamista ja työkykyä

Ennakoiva palveluiden suunnittelu kohtaa usein vastustusta, sillä on hankala tehdä päätöksiä palveluista, joilla ei päätöshetkellä ole tarvetta. Tämä vaatiikin kuntapäättäjiltä avarakatseisuutta. Kunta- ja työllisyysstrategioista tarvittaisiin selkänojaa sille, että työvoimapolitiikan palveluita osattaisiin mitoittaa eri aikajänteillä toteutettaviksi ja ne kohtaisivat paremmin kulloisetkin suhdanne- ja työmarkkinatilanteet eivätkä kulkisi näiden jäljessä. Erittäin tärkeää olisi kehittää työvoimapalveluihin suhdanneventtiilejä sekä palveluiden määrän, valikoiman että kohdentamisen osalta. Myös erilaisia palkkiomalleja tulisi osata säätää suhdanneherkemmiksi; esim. heikommassa työmarkkinatilanteessa työllisyystulosten tekeminen on vaikeampaa ja palkitsemisen siten suurempaa ja päinvastoin.

3. Tässä ja nyt – konkreettiset toimet

Kulloiseenkin työmarkkinatilanteeseen tarvitaan omat täsmälääkkeet, osa toimii aina ja osalla vastataan aina kulloinkin suurimpaan huutoon. Hyväksi esimerkiksi käy hallituksen työllistämisseteli nuorille, joka on otettu esiin uutena ideana vain vajaa vuosi sen jälkeen, kun suurimmat palkkatukileikkaukset on toteutettu.

Kohtuullisen nopeasti käyttöön otettavia ja kannatettavia keinoja:

Piilotyöpaikkojen kartoitus
Laaja kartoitustyö piilotyöpaikoista ja piilevistä työtilaisuuksista olisi erityisesti tällaisessa tilanteessa kaikkein vaikuttavinta – toki myös vaativinta.

Työhön johtavat valmennuspalvelut
Valmennuspalvelu ei ole sosiaalityötä, terveyspalvelua, rahoituslaitos velkaongelmien kuittaamiseksi eikä koulutuksenjärjestäjä. Sen ydintehtävä ei ole kaivaa esiin työllistymisen esteitä tai toimia HUBina muihin palveluihin. Palveluun ohjaaminen ei ole vaikuttavaa, jos se ei johda työhön. Tässä hetkessä ei ole tuloksekasta hieroa pelkkiä CV:itäkään.

Vaikuttavan valmennuksen ydintä juuri nyt olisi..

• etsiä konkreettisella tasolla lisää töitä valmennettaville
• tukea asiakasta mahdollisimman tehokkaasti työpaikan löytymisessä ja motivoida hänet vastaanottamaan työ
• jatkaa valmennusta työn ensimetrit (esim. koeaika, palkkatuen kesto tai ensimmäinen vuosi)
• räätälöidä ja yhteensovittaa työaikaisia palvelukokonaisuuksia, esim. sotea, koulutusta ja kielen oppimista.

Myönnän, että tämäkin on haastavaa, mutta samalla erittäin vaikuttavaa – ja siksi siitäkin olisi vara palkita hyvin.

Työpaikkojen syntymisen tukeminen
Erilaisten työpaikkojen syntymisen rahallinen tukeminen lakisääteisen palkkatuen rinnakkaismuotoina:

• Kuntalisät alueen yrityksille
• Kuntien eri yksiköiden avustaminen työllistämään työvoimapoliittisin perustein, mutta ilman palkkatukea. Kunnan sisällähän ei kannata mitään tukirahaa liikutella, vaan kirjata henkilöstöohjelmaan esimerkiksi ohjaava tai velvoittava prosenttitavoite eri yksiköille
• Kotitalouksien tukeminen työllistämään (ei ehkä suoraan, mutta voisiko toimia välikätenä)
• Täsmätyökykyisille soveltuvien työpaikkojen luominen – kunnalliset Samhallit?
• Välityömarkkinoiden elvyttäminen (hankerahoitus?)

Koulutusmahdollisuuksien laajentaminen
Koulutuksiin ja omaehtoiseen opiskeluun pääsyn toteuttaminen niin laajasti kuin mahdollista, ennakoiden työmarkkinoiden tulevaa kysyntää.

Kuntien vastuu työttömyysetuuksien rahoittamisesta muuttui vuoden 2025 alusta. Rahoitusvastuu laajeni VM:n laskelmien mukaan 45 %. Muutosarvio perustuu vuoteen 2023, joka onkin poikkileikkausajankohtana ratkaiseva. Kyseisen vuoden perusteella määriteltiin pysyvä vuosittainen hyvitys (eli kompensaatio). Jos uudet sakkomaksut tästä kasvavat, tulee kasvu kunnan itse kattaa.

Vuonna 2024 kuntien työmarkkinatukimenot osoittivat hienoista laskua v. 2023 nähden Manner-Suomen tasolla. Laskua oli noin 9 milj. euroa. Valtiovarainministeriön laskentamallin pohjalta kehitetty ennakkoarvio osoittaa, että uuden kannustinmallin mukaiset kuntien kokonaiskustannukset olisivat olleet vuonna 2024 arviolta 727 milj. euroa Manner-Suomen tasolla – jos siis uusi kannustinmalli olisi ollut voimassa jo viime vuonna. Muutosta VM:n 2023 laskelmiin olisi siten +32 milj. euroa.

Työttömyysturvan tasoon (indeksikorotuksiin) hallitus on tehnyt jäädytyksen vuoteen 2027 asti. Tämän jälkeen varmasti on painetta työttömyysetuuksien indeksikorotuksille. Mahdolliset indeksikorotukset kasvattavat kuntien ”uutta sakkomaksua” nettomääräisesti 2/3 osuuteen kohdistuen. Loppuosa eli kolmannes indeksikorotuksista rahoitetaan takaisin korottamalla kompensaatiota.

Uuden kannustinmallin lähempi kuntakohtainen tarkastelu on osoittanut, että erot kuntien välillä ovat suuret. Se, miten uusi kannustinmalli kehittyy ja miten vuosittaiset kasvut ja laskut selittyvät, riippuu työnvoimapalveluiden, yleisten suhdanteiden ja kansallisten politiikan toimien ohella monista alueen sekä kunnan väestöön ja elinvoimaan liittyvistä tekijöistä.

Kuntakohtaisesti tätä kaikkea voidaan jo nyt analysoida melko tarkasti. Kun Kela julkaisee ensimmäiset uuden kannustinmallin mukaiset tilastot, tilannekuva tarkentuu entisestään. Uuden tiedon kynnyksellä on erittäin tarpeellista muistuttaa tärkeästä asiasta:

Maksulaput ja myöhemmin tilastot uuden kannustinmallin kustannuksista ovat seurausta pitkistä toisiinsa kietoutuvista kehityskuluista, joille on erilaisia kuntakohtaisia taustasyitä. Maksun suuruutta tai pienuutta ei saisi ylitulkita suhteessa juuri tehtyyn TE-palvelu-uudistukseen, nykyiseen suhdannetilanteeseen, yksittäiseen irtisanomistilanteeseen tai vastaavaan.

TE-uudistuksella on oma vaikutuksensa työttömyysturvaan, sitä en kiistä. Eniten kestävää säästöä sakkoihin syntyy kuitenkin pidemmällä aikavälillä. Merkittävää on, että TE-palvelut osataan integroida viisaasti elinkeino- ja osaamispalveluihin, osaksi kuntien peruspalveluja sekä ekosysteemeihin.

Lyhyellä aikavälillä olisi kyettävä hahmottamaan työttömyysturvakustannusten ja TE-palvelukustannusten välisiä suhteita. Tästä yhtälöstä talousvaikuttavuutta olisi mahdollisuus ulosmitata ”tässä ja nyt”.

Oleellista työttömyysturvakustannusten hallinnan näkökulmasta on hahmottaa sitä, missä asemassa tällä hetkellä ollaan ja mistä syistä. Uuden kannustinmallin tiedolla johtamista kannattaisikin parantaa riittävällä analyysillä lähtötilanteesta, nykyiseen tilanteeseen johtaneista tekijöistä sekä työttömyysturvan ja palvelukustannusten keskinäisistä suhteista.

***

Edellinen tarkastelu jo muutaman viikon voimassa olleesta uudesta kannustinmallista ei kuitenkaan ollut tarkoitettu vielä vastaamaan otsikkoni kysymykseen siitä, laajeneeko kannustinmalli?

Tähän kysymykseen vastaaminen riippuu tulevista poliittisista päätöksistä ja niiden kiireellisyysaikataulusta. Jos kuitenkin tarkastellaan kahta tuoretta laajaa selvitystä, uskallan ennakoida, että kannustinmalli laajenee. Toinen niistä on selvityshenkilöiden Laesterä ja Sulonen esitys kuntien valtionosuusuudistuksesta ja toinen on virkamiestyöryhmän loppumuistio toimeentulotukilain kokonaisuudistuksesta – jonka alun perin piti olla jo HE-valmistelu. Näiden esitysten ristiin tarkastelu paljastaa hahmotelman uudesta laajennetusta kannustinmallista kuntiin.

VOS-paperissa piti alun perin arvioida kriittisesti, miksi kunnat ylipäätään rahoittavat toimeentulotukea. Nythän systeemi menee niin, että kuntien valtionosuuksista vähennetään suoraan perustoimeentulotuen puolikas. Ensi vuodelle vähennys on noin 343 m€. Koko toimeentulotukijärjestelmä on monimutkainen ja ansaitsisi laajemman taustoituksen. Yksinkertaistetusti voi kuitenkin todeta, että kuntien rahoittamasta osuudesta noin 70–75 % kohdistuu työikäisiin. Huomattava osa näistä henkilöistä ja/tai kotitalouksista saa toimeentulotukea työttömyysetujen lisäksi ja osa saa sitä myös niiden sijaan.

Kuntien valtionosuuspohjassa olevan toimeentulotukivähennyksen mielekkyys herätti selvityshenkilöiden mielenkiinnon. Se on jälkijättöinen, kuten koko VOS. Edellä kuvattu 343 m€ leikkaus ensi vuodelle periytyy vuoden 2023 toteutuneista toimeentulotukimenoista. Selvityshenkilöt esittävätkin maksun siivoamista VOS-pohjasta ja sen siirtämistä Kelan laskutettavaksi.

Toimeentulotuki-paperissa puolestaan on keskitytty miettimään lukuisia erityisesti yksilöön (ja osin/välillisesti työvoimaviranomaiseen) vaikuttavia muutoksia ja ohjauskeinoja, joilla ihmisten tarvetta tai olosuhdetekijöitä turvautua viimesijaiseen etuuteen eli toimeentulotukeen voidaan vähentää. Tätä kautta siirtyisi jonkin verran lisää ihmisiä työttömyysetuuksille, joita kunnat jo rahoittavat. Tämä on kuntien talouden näkökulmasta jossain määrin nollasummapeliä eri perusturvan kustannusten välillä, joista molemmista kunnat osaltaan vastaavat.

Pelkästään sillä, että työttömyysturvapuoli kasvaisi ja toimeentulotukipuoli vähenisi, on kuitenkin jo isompi kannuste- ja ohjausvaikutus kuntiin. Tiedolla johtamisen ja ohjauksen näkökulmasta työttömyysturvan maksuosuusmalli on huomattavasti toimivampi. Tietoa riittää ja se on reaaliaikaista. Kannustelogiikka kunnille on melko aukoton ja se ohjaa työvoimapalveluiden toimeenpanoa sekä laajemmin työllisyyden ja elinvoiman edistämistä. Kuukausittainen laskutuskäytäntö pitää asian ajankohtaisena. Näin se pysyy johdon ja päättäjienkin mielenkiinnon kohteena.

Toimeentulotukisysteemi on puolestaan epäselvä ja sitä on vaikea tulkita. Tietopohja ja data ei ole riittävän kohdennettua ja kustannuskönttä on hautautuneena valtionosuuksiin. Tiedolla johtamisen tarpeisiin toimeentulotuella on siis heikko ohjausvaikutus, vaikka siinä eräänlaista kannustinta onkin.

Toimeentulotuen kokonaisuudistuksen loppumuistiossa ehdotetaan myös 18–25-vuotiaiden perustoimeentulotuen rahoitusvastuun kasvattamista kunnille 50 prosentista sataan prosenttiin. Tätä Kuntaliitto perustellusti vastustaa.

Jos sekä VOS- että toimeentulotukiehdotukset kuitenkin toteutuvat, olisi laajentuva kannustinmalli oman tulkintani mukaan suurin piirtein seuraava:

Kela toteuttaa perustoimeentulotuen kuntaosuuden laskutuksen vastaavalla tavalla kuin uuden työttömyysturvamaksun laskutuksen. Nyt kunnille tulee jo kolme maksulappua kuukaudessa: työmarkkinatuesta, peruspäivärahasta sekä ansiopäivärahan perusosasta. Kaupan päälle tulevat nimilistat ja tilastot. Lasku on ärsyke. Mutta sen perusteella myös tiedetään, kyetään johtamaan ja toimimaan. Ja tietenkin on työkalut ja toimivalta.

Toimeentulotuesta tulisi ehkä yksi tai useampi uusi säännönmukainen (kuukausittainen?) maksulappu. Oleellista on, millaista informaatiota tulee kaupan päälle. Jos mitään ei tule, malli on kannusteena yhä toimimaton. Kuntien tulisi tietää ja kyetä tilastoimaan, jotta voidaan johtaa ja toimia. Kokonaan toinen kysymys on, onko toimivaltaa ja työkaluja. Jos näitä on vähän tai ei lainkaan, on systeemi epätasapainossa vastuun ja vallan näkökulmasta. Kannustimet eivät yksin riitä, ellei ole keinoja saada tavoiteltuja tuloksia.

Nuorten toimeentulotukien lisäys 50 -> 100 tulisi rahoitusperiaatteen mukaan hyvittää. Hyvitykselle sopiva paikka olisi edelleen valtionosuusjärjestelmä. Jos toimeentulon korottamisen kompensaatiosta tulisi työttömyysturvakompensaation kaltainen poikkileikkaustilanteessa kiinteä/jäädytetty, rakentaisi korotus oman lisäkannusteensa. Vähentämällä muutoshetkeen nähden nuorten toimeentuloa, kunta saa taloudellista ylijäämää ja päinvastoin.

Tämän kompensaation tulisi elää sekä indeksien että demografisen kehityksen suhteen. VOS-paperissa tätä samaa esitetään työttömyysturvakompensaatioonkin korjaamiseksi.

***

Kuntien työllisyyden ja elinvoiman edistämiseen liittyvä kannustemaailma ei ole uutta – siitä jo yksin verotus edustaa niin suurta osaa. Kun huomioidaan vielä esimerkiksi 2. asteen koulutuksen järjestäminen kannusteineen, ovat työllisyyden kannusteet kunnille jo melko tuntuvat.

Kannustemaailman edelleen kasvamisen ja kannusteiden piirteiden muuttumisen skenaario onkin todennäköinen. Kannusteet hienojakoistuvat ja niitä varten tulisi jalostaa kokoa ajan parempaa ja laajempaa reaaliaikaista tietoa kuntien käyttöön. Tulorekisterien saaminen kuntiin on välttämätön osa kokonaisuutta.

Myös työvälineitä ja toimivaltaa olisi arvioitava. Kannusteiden, tiedon ja toiminnan johtamismahdollisuuksien tulee olla tasapainossa.

Kaikista hallinnontasoista juuri kunnat toimivat kannusteiden varassa parhaiten ”hands-on”. Luottaisin vahvasti kuntiin ja olen siksi varovaisen myönteinen kannusteiden parantamiseen/laajentamiseen. Niiden tulisi olla kuitenkin aitoja ja erityisesti kuntien työllisyys- ja elinvoimatyötä ohjaavia. Toivottavia eivät sen sijaan ole kannustimiksi verhotut kustannuslisäykset tai niiden tuomat menopaineet kunnille.

Hallitusohjelmassa on kirjaus ”Työttömyyskassoille annetaan mahdollisuus tarjota asiakkailleen työvoimapalveluita”. Asiaa on pitänyt tapetilla myös työministeri Arto Satonen useassa eri tilaisuudessa. Asia voi äkkiseltään tuntua triviaalilta yksittäistoimelta. Itse näen asian signaalina mahdollisesta suuremmasta muutoksesta.

Merkityksellistä on, että kassalain uudistus kytketään osaksi työvoimapalveluiden kehittämistä. Olen saanut sen käsityksen, että esimerkiksi vähennyksiä työllisyysmäärärahoissa (ja siis kuntiin siirtyvän kokonaisrahoituksen määrässä) perustellaan osin kassauudistuksella. Hieman yksinkertaistaen: Uudistus vähentäisi kuntien rahoja ja tehtäviä.

Rahojen ja tehtävien väheneminen on kuitenkin pientä siihen verrattuna minkälaista paradigmamuutosta kassalain uudistus mielestäni edustaa. Mallissahan käytännössä yksilö vakuuttaessaan itseään työttömyyden varalle tulee myös samalla turvaamaan ja mahdollisesti rahoittamaankin omia työllistymistä edistäviä palveluita kassojen tai niitä lähellä olevien toimijoiden näitä tarjotessa. Mallista voisi kehittyä joko maksuperusteinen tai esimerkiksi vakuutustyyppinen. Tarjolla olisi erilaisia ja -hintaisia paketteja erilaisten työttömyysriskien omaaville. Voisit saada alennusta, jos ylläpidät työmarkkinakelpoisuuttasi. Uutena vaihdannan välineenä tässä mallissa rahan rinnalla voisi olla tieto.

Aikanaan hieman kritisoin kasvupalvelu-uudistuksen markkinamallia. Mielestäni se ei ole varsinainen markkinamalli, jossa julkista työtä korvataan julkiseen hankintaan perustuen yksityisen palveluntuottajan työnä. Tuoreimman tutkimustiedonkin perusteella tätä mallia voisi kuvata (enintään) pseudomarkkinamalliksi. Kassalain avausta pidän puhtaana markkinamallina. Kannatan sitä myös tietyin varauksin.

Toimintamallina se voisi olla taloudellisesti tehokaskin ja haastaa ihmisiä ennakoimaan työmarkkinatilannettaan. Näen myös, että tällainen markkinamalli voitaisiin yhteensovittaa julkisten työvoimapalveluiden kanssa ja se hyödyttäisi kuntia järjestäjinä. Markkinat voisivat vähentää automaattisemmin osaa niistä kustannuksista, joita muuten järjestäjälle koituisi. Uudistus voisi helpottaa palveluiden kohdentamista: Omatoimiset ja -voimaset työnhakijat voisivat hoitaa tällä mallilla työllistymisensä, jolloin julkiset varat kunnissa kohdentuisivat tarkemmin ja vaikuttavammin siihen joukkoon, jotka aidosti julkisen sektorin apua työllistymiseen tarvitsevat.

Työttömyysturvan kannustinmalliin uudistus toisi myötävaikutusta. Kentälle tulisi lisää markkinaehtoista yksityistä palveluntarjontaa ja kunnat voisivat täydentää ja vauhdittaa näitä myös omilla hankinnoillaan. Nythän suuri osa palveluntarjonnasta lepää vain julkisen hankinnan varassa, joka rajaa myös markkinan kokoa ja kehittymistä.

Uudistus tarjoaisi ilmeisiä mahdollisuuksia esimerkiksi ammattiliittojen ja ammattiliittoja lähellä olevien kassojen uudentyyppiselle yhteistyölle. Ammattiliitoilla olisi sekä osaamista että hyvä positio edistää jäsentensä työnsaantimahdollisuuksia.

Kassalain uudistus voi olla askel markkinamallin syventämiselle työvoimapalveluissa. Kehitykseen tulee kuitenkin uskaltaa suhtautua myös kriittisesti eikä (liian) sinisilmäisesti. Uudistus ei saa johtaa työnvälityksen maksukiellon perusteiden hämärtymiseen. On tärkeää ehkäistä kaikkea sellaista, jossa epäsuorastikin on vaara, että pistettäisiin ihmiset maksamaan työnpaikan saamisestaan rekrytointitilanteessa. Tätähän laissa työvoimapalveluiden maksukiellossa jo kansainvälisten sopimustenkin valossa nyt ehkäistään.

Uudistuksessa ollaan kuitenkin turvallisella puolella aitaa, kun sillä edistetään ihmisten työmarkkinataitojen kehittymistä, valmiuksien ylläpitämistä sekä ennakoivaa toimintaa. Toimivan markkinan tunnusmerkki myös tässä tilanteessa on toimiva markkinan sääntely ja valvonta. Kunnat ovat markkinoista riippumattomia työvoimaviranomaisia, joilla on oma tärkeä rooli turvata ja varmistaa perusoikeuksien toteutuminen. Kuntien on tärkeä toimia jatkossa päähuolenkantajina siitä, että työnhakuun liittyvää apua löytyy tasapuolisesti kaikille. Kohtaanto toimii parhaiten, kun myös työnhakumarkkinoilla vallitsee mahdollisuuksien tasa-arvo.