Kuntien vastuu työttömyysetuuksien rahoittamisesta muuttui vuoden 2025 alusta. Rahoitusvastuu laajeni VM:n laskelmien mukaan 45 %. Muutosarvio perustuu vuoteen 2023, joka onkin poikkileikkausajankohtana ratkaiseva. Kyseisen vuoden perusteella määriteltiin pysyvä vuosittainen hyvitys (eli kompensaatio). Jos uudet sakkomaksut tästä kasvavat, tulee kasvu kunnan itse kattaa.

Vuonna 2024 kuntien työmarkkinatukimenot osoittivat hienoista laskua v. 2023 nähden Manner-Suomen tasolla. Laskua oli noin 9 milj. euroa. Valtiovarainministeriön laskentamallin pohjalta kehitetty ennakkoarvio osoittaa, että uuden kannustinmallin mukaiset kuntien kokonaiskustannukset olisivat olleet vuonna 2024 arviolta 727 milj. euroa Manner-Suomen tasolla – jos siis uusi kannustinmalli olisi ollut voimassa jo viime vuonna. Muutosta VM:n 2023 laskelmiin olisi siten +32 milj. euroa.

Työttömyysturvan tasoon (indeksikorotuksiin) hallitus on tehnyt jäädytyksen vuoteen 2027 asti. Tämän jälkeen varmasti on painetta työttömyysetuuksien indeksikorotuksille. Mahdolliset indeksikorotukset kasvattavat kuntien ”uutta sakkomaksua” nettomääräisesti 2/3 osuuteen kohdistuen. Loppuosa eli kolmannes indeksikorotuksista rahoitetaan takaisin korottamalla kompensaatiota.

Uuden kannustinmallin lähempi kuntakohtainen tarkastelu on osoittanut, että erot kuntien välillä ovat suuret. Se, miten uusi kannustinmalli kehittyy ja miten vuosittaiset kasvut ja laskut selittyvät, riippuu työnvoimapalveluiden, yleisten suhdanteiden ja kansallisten politiikan toimien ohella monista alueen sekä kunnan väestöön ja elinvoimaan liittyvistä tekijöistä.

Kuntakohtaisesti tätä kaikkea voidaan jo nyt analysoida melko tarkasti. Kun Kela julkaisee ensimmäiset uuden kannustinmallin mukaiset tilastot, tilannekuva tarkentuu entisestään. Uuden tiedon kynnyksellä on erittäin tarpeellista muistuttaa tärkeästä asiasta:

Maksulaput ja myöhemmin tilastot uuden kannustinmallin kustannuksista ovat seurausta pitkistä toisiinsa kietoutuvista kehityskuluista, joille on erilaisia kuntakohtaisia taustasyitä. Maksun suuruutta tai pienuutta ei saisi ylitulkita suhteessa juuri tehtyyn TE-palvelu-uudistukseen, nykyiseen suhdannetilanteeseen, yksittäiseen irtisanomistilanteeseen tai vastaavaan.

TE-uudistuksella on oma vaikutuksensa työttömyysturvaan, sitä en kiistä. Eniten kestävää säästöä sakkoihin syntyy kuitenkin pidemmällä aikavälillä. Merkittävää on, että TE-palvelut osataan integroida viisaasti elinkeino- ja osaamispalveluihin, osaksi kuntien peruspalveluja sekä ekosysteemeihin.

Lyhyellä aikavälillä olisi kyettävä hahmottamaan työttömyysturvakustannusten ja TE-palvelukustannusten välisiä suhteita. Tästä yhtälöstä talousvaikuttavuutta olisi mahdollisuus ulosmitata ”tässä ja nyt”.

Oleellista työttömyysturvakustannusten hallinnan näkökulmasta on hahmottaa sitä, missä asemassa tällä hetkellä ollaan ja mistä syistä. Uuden kannustinmallin tiedolla johtamista kannattaisikin parantaa riittävällä analyysillä lähtötilanteesta, nykyiseen tilanteeseen johtaneista tekijöistä sekä työttömyysturvan ja palvelukustannusten keskinäisistä suhteista.

***

Edellinen tarkastelu jo muutaman viikon voimassa olleesta uudesta kannustinmallista ei kuitenkaan ollut tarkoitettu vielä vastaamaan otsikkoni kysymykseen siitä, laajeneeko kannustinmalli?

Tähän kysymykseen vastaaminen riippuu tulevista poliittisista päätöksistä ja niiden kiireellisyysaikataulusta. Jos kuitenkin tarkastellaan kahta tuoretta laajaa selvitystä, uskallan ennakoida, että kannustinmalli laajenee. Toinen niistä on selvityshenkilöiden Laesterä ja Sulonen esitys kuntien valtionosuusuudistuksesta ja toinen on virkamiestyöryhmän loppumuistio toimeentulotukilain kokonaisuudistuksesta – jonka alun perin piti olla jo HE-valmistelu. Näiden esitysten ristiin tarkastelu paljastaa hahmotelman uudesta laajennetusta kannustinmallista kuntiin.

VOS-paperissa piti alun perin arvioida kriittisesti, miksi kunnat ylipäätään rahoittavat toimeentulotukea. Nythän systeemi menee niin, että kuntien valtionosuuksista vähennetään suoraan perustoimeentulotuen puolikas. Ensi vuodelle vähennys on noin 343 m€. Koko toimeentulotukijärjestelmä on monimutkainen ja ansaitsisi laajemman taustoituksen. Yksinkertaistetusti voi kuitenkin todeta, että kuntien rahoittamasta osuudesta noin 70–75 % kohdistuu työikäisiin. Huomattava osa näistä henkilöistä ja/tai kotitalouksista saa toimeentulotukea työttömyysetujen lisäksi ja osa saa sitä myös niiden sijaan.

Kuntien valtionosuuspohjassa olevan toimeentulotukivähennyksen mielekkyys herätti selvityshenkilöiden mielenkiinnon. Se on jälkijättöinen, kuten koko VOS. Edellä kuvattu 343 m€ leikkaus ensi vuodelle periytyy vuoden 2023 toteutuneista toimeentulotukimenoista. Selvityshenkilöt esittävätkin maksun siivoamista VOS-pohjasta ja sen siirtämistä Kelan laskutettavaksi.

Toimeentulotuki-paperissa puolestaan on keskitytty miettimään lukuisia erityisesti yksilöön (ja osin/välillisesti työvoimaviranomaiseen) vaikuttavia muutoksia ja ohjauskeinoja, joilla ihmisten tarvetta tai olosuhdetekijöitä turvautua viimesijaiseen etuuteen eli toimeentulotukeen voidaan vähentää. Tätä kautta siirtyisi jonkin verran lisää ihmisiä työttömyysetuuksille, joita kunnat jo rahoittavat. Tämä on kuntien talouden näkökulmasta jossain määrin nollasummapeliä eri perusturvan kustannusten välillä, joista molemmista kunnat osaltaan vastaavat.

Pelkästään sillä, että työttömyysturvapuoli kasvaisi ja toimeentulotukipuoli vähenisi, on kuitenkin jo isompi kannuste- ja ohjausvaikutus kuntiin. Tiedolla johtamisen ja ohjauksen näkökulmasta työttömyysturvan maksuosuusmalli on huomattavasti toimivampi. Tietoa riittää ja se on reaaliaikaista. Kannustelogiikka kunnille on melko aukoton ja se ohjaa työvoimapalveluiden toimeenpanoa sekä laajemmin työllisyyden ja elinvoiman edistämistä. Kuukausittainen laskutuskäytäntö pitää asian ajankohtaisena. Näin se pysyy johdon ja päättäjienkin mielenkiinnon kohteena.

Toimeentulotukisysteemi on puolestaan epäselvä ja sitä on vaikea tulkita. Tietopohja ja data ei ole riittävän kohdennettua ja kustannuskönttä on hautautuneena valtionosuuksiin. Tiedolla johtamisen tarpeisiin toimeentulotuella on siis heikko ohjausvaikutus, vaikka siinä eräänlaista kannustinta onkin.

Toimeentulotuen kokonaisuudistuksen loppumuistiossa ehdotetaan myös 18–25-vuotiaiden perustoimeentulotuen rahoitusvastuun kasvattamista kunnille 50 prosentista sataan prosenttiin. Tätä Kuntaliitto perustellusti vastustaa.

Jos sekä VOS- että toimeentulotukiehdotukset kuitenkin toteutuvat, olisi laajentuva kannustinmalli oman tulkintani mukaan suurin piirtein seuraava:

Kela toteuttaa perustoimeentulotuen kuntaosuuden laskutuksen vastaavalla tavalla kuin uuden työttömyysturvamaksun laskutuksen. Nyt kunnille tulee jo kolme maksulappua kuukaudessa: työmarkkinatuesta, peruspäivärahasta sekä ansiopäivärahan perusosasta. Kaupan päälle tulevat nimilistat ja tilastot. Lasku on ärsyke. Mutta sen perusteella myös tiedetään, kyetään johtamaan ja toimimaan. Ja tietenkin on työkalut ja toimivalta.

Toimeentulotuesta tulisi ehkä yksi tai useampi uusi säännönmukainen (kuukausittainen?) maksulappu. Oleellista on, millaista informaatiota tulee kaupan päälle. Jos mitään ei tule, malli on kannusteena yhä toimimaton. Kuntien tulisi tietää ja kyetä tilastoimaan, jotta voidaan johtaa ja toimia. Kokonaan toinen kysymys on, onko toimivaltaa ja työkaluja. Jos näitä on vähän tai ei lainkaan, on systeemi epätasapainossa vastuun ja vallan näkökulmasta. Kannustimet eivät yksin riitä, ellei ole keinoja saada tavoiteltuja tuloksia.

Nuorten toimeentulotukien lisäys 50 -> 100 tulisi rahoitusperiaatteen mukaan hyvittää. Hyvitykselle sopiva paikka olisi edelleen valtionosuusjärjestelmä. Jos toimeentulon korottamisen kompensaatiosta tulisi työttömyysturvakompensaation kaltainen poikkileikkaustilanteessa kiinteä/jäädytetty, rakentaisi korotus oman lisäkannusteensa. Vähentämällä muutoshetkeen nähden nuorten toimeentuloa, kunta saa taloudellista ylijäämää ja päinvastoin.

Tämän kompensaation tulisi elää sekä indeksien että demografisen kehityksen suhteen. VOS-paperissa tätä samaa esitetään työttömyysturvakompensaatioonkin korjaamiseksi.

***

Kuntien työllisyyden ja elinvoiman edistämiseen liittyvä kannustemaailma ei ole uutta – siitä jo yksin verotus edustaa niin suurta osaa. Kun huomioidaan vielä esimerkiksi 2. asteen koulutuksen järjestäminen kannusteineen, ovat työllisyyden kannusteet kunnille jo melko tuntuvat.

Kannustemaailman edelleen kasvamisen ja kannusteiden piirteiden muuttumisen skenaario onkin todennäköinen. Kannusteet hienojakoistuvat ja niitä varten tulisi jalostaa kokoa ajan parempaa ja laajempaa reaaliaikaista tietoa kuntien käyttöön. Tulorekisterien saaminen kuntiin on välttämätön osa kokonaisuutta.

Myös työvälineitä ja toimivaltaa olisi arvioitava. Kannusteiden, tiedon ja toiminnan johtamismahdollisuuksien tulee olla tasapainossa.

Kaikista hallinnontasoista juuri kunnat toimivat kannusteiden varassa parhaiten ”hands-on”. Luottaisin vahvasti kuntiin ja olen siksi varovaisen myönteinen kannusteiden parantamiseen/laajentamiseen. Niiden tulisi olla kuitenkin aitoja ja erityisesti kuntien työllisyys- ja elinvoimatyötä ohjaavia. Toivottavia eivät sen sijaan ole kannustimiksi verhotut kustannuslisäykset tai niiden tuomat menopaineet kunnille.

Hallitusohjelmassa on kirjaus ”Työttömyyskassoille annetaan mahdollisuus tarjota asiakkailleen työvoimapalveluita”. Asiaa on pitänyt tapetilla myös työministeri Arto Satonen useassa eri tilaisuudessa. Asia voi äkkiseltään tuntua triviaalilta yksittäistoimelta. Itse näen asian signaalina mahdollisesta suuremmasta muutoksesta.

Merkityksellistä on, että kassalain uudistus kytketään osaksi työvoimapalveluiden kehittämistä. Olen saanut sen käsityksen, että esimerkiksi vähennyksiä työllisyysmäärärahoissa (ja siis kuntiin siirtyvän kokonaisrahoituksen määrässä) perustellaan osin kassauudistuksella. Hieman yksinkertaistaen: Uudistus vähentäisi kuntien rahoja ja tehtäviä.

Rahojen ja tehtävien väheneminen on kuitenkin pientä siihen verrattuna minkälaista paradigmamuutosta kassalain uudistus mielestäni edustaa. Mallissahan käytännössä yksilö vakuuttaessaan itseään työttömyyden varalle tulee myös samalla turvaamaan ja mahdollisesti rahoittamaankin omia työllistymistä edistäviä palveluita kassojen tai niitä lähellä olevien toimijoiden näitä tarjotessa. Mallista voisi kehittyä joko maksuperusteinen tai esimerkiksi vakuutustyyppinen. Tarjolla olisi erilaisia ja -hintaisia paketteja erilaisten työttömyysriskien omaaville. Voisit saada alennusta, jos ylläpidät työmarkkinakelpoisuuttasi. Uutena vaihdannan välineenä tässä mallissa rahan rinnalla voisi olla tieto.

Aikanaan hieman kritisoin kasvupalvelu-uudistuksen markkinamallia. Mielestäni se ei ole varsinainen markkinamalli, jossa julkista työtä korvataan julkiseen hankintaan perustuen yksityisen palveluntuottajan työnä. Tuoreimman tutkimustiedonkin perusteella tätä mallia voisi kuvata (enintään) pseudomarkkinamalliksi. Kassalain avausta pidän puhtaana markkinamallina. Kannatan sitä myös tietyin varauksin.

Toimintamallina se voisi olla taloudellisesti tehokaskin ja haastaa ihmisiä ennakoimaan työmarkkinatilannettaan. Näen myös, että tällainen markkinamalli voitaisiin yhteensovittaa julkisten työvoimapalveluiden kanssa ja se hyödyttäisi kuntia järjestäjinä. Markkinat voisivat vähentää automaattisemmin osaa niistä kustannuksista, joita muuten järjestäjälle koituisi. Uudistus voisi helpottaa palveluiden kohdentamista: Omatoimiset ja -voimaset työnhakijat voisivat hoitaa tällä mallilla työllistymisensä, jolloin julkiset varat kunnissa kohdentuisivat tarkemmin ja vaikuttavammin siihen joukkoon, jotka aidosti julkisen sektorin apua työllistymiseen tarvitsevat.

Työttömyysturvan kannustinmalliin uudistus toisi myötävaikutusta. Kentälle tulisi lisää markkinaehtoista yksityistä palveluntarjontaa ja kunnat voisivat täydentää ja vauhdittaa näitä myös omilla hankinnoillaan. Nythän suuri osa palveluntarjonnasta lepää vain julkisen hankinnan varassa, joka rajaa myös markkinan kokoa ja kehittymistä.

Uudistus tarjoaisi ilmeisiä mahdollisuuksia esimerkiksi ammattiliittojen ja ammattiliittoja lähellä olevien kassojen uudentyyppiselle yhteistyölle. Ammattiliitoilla olisi sekä osaamista että hyvä positio edistää jäsentensä työnsaantimahdollisuuksia.

Kassalain uudistus voi olla askel markkinamallin syventämiselle työvoimapalveluissa. Kehitykseen tulee kuitenkin uskaltaa suhtautua myös kriittisesti eikä (liian) sinisilmäisesti. Uudistus ei saa johtaa työnvälityksen maksukiellon perusteiden hämärtymiseen. On tärkeää ehkäistä kaikkea sellaista, jossa epäsuorastikin on vaara, että pistettäisiin ihmiset maksamaan työnpaikan saamisestaan rekrytointitilanteessa. Tätähän laissa työvoimapalveluiden maksukiellossa jo kansainvälisten sopimustenkin valossa nyt ehkäistään.

Uudistuksessa ollaan kuitenkin turvallisella puolella aitaa, kun sillä edistetään ihmisten työmarkkinataitojen kehittymistä, valmiuksien ylläpitämistä sekä ennakoivaa toimintaa. Toimivan markkinan tunnusmerkki myös tässä tilanteessa on toimiva markkinan sääntely ja valvonta. Kunnat ovat markkinoista riippumattomia työvoimaviranomaisia, joilla on oma tärkeä rooli turvata ja varmistaa perusoikeuksien toteutuminen. Kuntien on tärkeä toimia jatkossa päähuolenkantajina siitä, että työnhakuun liittyvää apua löytyy tasapuolisesti kaikille. Kohtaanto toimii parhaiten, kun myös työnhakumarkkinoilla vallitsee mahdollisuuksien tasa-arvo.

Työn markkina toimii, kun työnantaja ja osaaja kohtaavat toisensa mahdollisimman sujuvasti. Diilien syntymiseen vaikuttavat tarjottavan työn, tarjolla olevan osaamisen sekä työn hinnan kohtaanto. Tämä on lopulta kahden kauppaa. Kaupantekoon välillisesti vaikuttavat ja osallistuvat silti monet muutkin tahot. Työmarkkinaosapuolet neuvottelevat hintaraamit ja koulutusjärjestelmä luo olosuhteet, jossa yksilöt voivat kouluttautua ja parantaa osaamistaan.

Työn markkina ja kohtaanto toimivat, kun osapuolet saavuttavat toisensa paremmin. Lintu- tai lentokoneperspektiivistä katsottuna tämä tarkoittaa sitä, että tarjolla olevat työt – ne piilevät ja piilopaikatkin – tulisivat entistä laajemmin kaikkien uudesta työstä kiinnostuneiden tietoon. Näitä kiinnostuneita tahojakin on monia: työtä vailla olevat työnhakijat, opiskelijat, työssä ja urallaan seuraavaa askelta suunnittelevat sekä esimerkiksi he, jotka asuvat ulkomailla ja pohtivat työn perässä maailman onnellisimman kansan keskuuteen muuttamista.

Osaajien oma näkyvyys potentiaalisten työnantajien suuntaan on lisääntymässä. Data osaajista sekä digitaaliset ratkaisut luovat tällaiselle saavutettavuudelle hyvät edellytykset. Kehitys on 20 vuoden aikana mennytkin voimakkaasti eteenpäin. Kaukana ovat ajat, jolloin työpaikkailmoituksia selailtiin kyynärpäätaktiikalla työvoimatoimiston ikkunan takaa ilmoitustaululta. Datan ja digitaalisten ratkaisujen mahdollisuuksia käsittelimme jo vuonna 2017 ilmestyneessä työpaperissa kansallisten vaikuttajien kanssa.

Kun lintuperspektiivistä pudottaudutaan maan tasolle, tarkasteluun tulee erityisesti fyysinen saavutettavuus. Miten kannattavaa ja sujuvaa olisi liikkua työn perässä. Tähänkin kysymykseen liittyvät monet tekijät. Työpaikka on merkittävä peruste muuttamiselle. Silti on hieman yksioikoista sanoa ihmisten vain muuttavan työn perässä. Lausahdus sivuuttaa sen, että muuttaminen on aina inhimillisesti ajateltuna erittäin iso päätös, johon liittyy paljon muita rinnakkaispäätöksiä. Pituushyppytermein työpaikan saanti voi olla se lankku, josta hiekkalaatikkoon ponnistetaan, mutta aika monta askelta ennen ponnistamista täytyy saada osumaan myös kohdalleen.

On erikseen korostettava, että myös laatikko voi tulla lähemmäs ponnistajaa. Työpaikat hakeutuvat tietenkin sinne mistä osaajat löytyvät. Työnantajilla on monia keinoja parantaa saavutettavuuttaan. Osassa tietotyöammateista työmatkaliikenne tapahtuu avaamalla tietokone kotikonttorilla. Kotityöjärjestelyistä sopiminen notkistaa monen työntekijän arjen ja työn yhteensovittamista ja paikoin etätyöllä tarkoitetaan jo etäällä kotoa tehtävää työtä eikä päinvastoin.

Myös duunaritöistä monia tehdään työkomennuksin ympäri Suomea. Työllä itsensä työllistävät yrittäjät toimivat usein pakettiautoistaan käsin ja hoitotyökin jalkautuu asiakkaiden luo työn ollessa luonteeltaan liikkuvaa. Toki myös työnantajan kiinteissä toimitiloissa tehtävä työ pitää edelleen pintansa ja monia töitä on mahdoton muutoin organisoida.

***

Kirjoitukseni tietenkin tähtää näkemään vaatimuksen ”maantieteellisesti yhtenäisistä, työmarkkinoiden ja työssäkäynnin kannalta toimivista” työllisyysalueista laajempana kysymyksenä. On perusteltua katsoa kysymystä hallinnollisena ratkaisuna, mutta tällä ei kuitenkaan lopulta ole merkittävästi tekemistä työssäkäynnin toimivuuteen tai toimimattomuuteen. Suurin virhearvio olisi se, että päätetään hallintoalue, ja uskotellaan, että nyt työssäkäynnin toimivuus on turvattu.

TE-palvelut hallintorajoista riippumatta tukevat ja edistävät sekä lentokoneperspektiivin saavutettavuutta (mm. Työmarkkinatori) että maan tasoista saavutettavuutta. Isona mahdollisuutena tulisi nähdä kuntien elinvoima- ja osaamispalvelut sekä muut palvelut osana saavutettavuuden parantamista. Työkaluja on valtavasti: MAL-D (maankäyttö, asuminen, liikenne, digitaalisuus), sekä esimerkiksi toimivat peruspalvelut. Toimivien peruspalveluiden (esim. varhaiskasvatus, koulutus, iltapäiväkerhotoiminta…) avulla voidaan entistä paremmin huomioida työssäkäyvien vanhempien tarpeet.

Viime kädessä kysymys on elinvoimasta ja tähän liittyvistä kuntakannusteista. Jokainen kunta tavoittelee lisää asukkaita sekä muista kunnista että ulkomailta pyrkien lisäämään työvoimaa turvaten osaamisen saatavuutta alueensa työnantajille. Myös pendelöivä kuntalainen on elinvoimaa tuova kuntalainen. Kunnat tavoittelevat menestystä työnantajilleen, uusia sijoittumispäätöksiä sekä investointeja.

Kilpailu elinvoimasta luo laajemmat puitteet työssäkäynnin toimivuudelle. Kunnilla on runsaasti työkaluja sekä hiekkalaatikon siirtämiseksi lähemmäs uuteen työhön ponnistavaa että useiden vauhdinottoaskelten sovittamiseksi yksilön näkökulmasta paremmin lankulle.

Omaa työssäkäyntiäni kuvaa parhaiten siirtymä työhuoneen kynnyksen yli TEAMS-maailmaan sekä kaikki ne miellyttävät kohtaamiset ympäri Suomen, johon kutsutaan ja pääsen osallistumaan! Mikä tekee Sinun työssäkäynnistäsi toimivampaa? Ajattele asiaa kaikilta kanteilta ja ota nämä eväät myös mukaan suunnittelun tueksi.

Tehdään työnteosta, työnsaannista ja työssäkäynnistä toimivaa kaikilta kanteilta!

Osana TE- ja KOTO-uudistusten valmisteluja eri alueilla, kaupungeissa ja kunnissa startanneet palvelusuunnitelma- ja -strategiatoimeksiantomme ovat synnyttäneet tarpeen pohtia mikä on TE-palveluiden syvintä ydintä.

Määrittely on tärkeää, sillä tämän ytimen ympärille rakentuu luontevimmin palvelusuunnittelun eri osa-alueet, kuten palvelutarjoama, ydinosaamiset, palveluverkko, eri tehtävien organisointi, hankintamallit, palveluekosysteemit sekä kumppanuudet ja jopa budjetointi.

Eri osa-alueiden tulisi ilmentää ja toteuttaa tätä ydintä ja ytimen puolestaan luoda osa-alueiden perusta. Palvelusuunnitelmista ja -strategioista kannattaa laatia kokonaisvaltaisia. Ytimen määrittely selkeyttää ja kirkastaa suunnitelman strategisia tavoitteita ja valintoja sekä parhaimmillaan jäsentää laajaa kokonaisuutta. Ytimen kautta on rakennettavissa myös yhteys ohjaaviin strategioihin, kuten kuntastrategioihin.

Palveluydin on tärkeä nimittäjä kuntien välisessä järjestämisratkaisussa: Yksinkertaistetusti ytimestä voi olla kolme eri käsitystä: samaa mieltä, eri mieltä tai ei-mieltä. Kaksi parasta vaihtoehtoa ovat ”samaa tai eri mieltä”: Samanmielisyys on aina tavoiteltava lähtökohta, mutta erimielisyyttäkään ei kannata väistellä. Tiedostettu erimielisyys voi johtaa tilanteeseen, jossa nämä kuntakohtaiset eroavuudet kyetään ennakolta huomioimaan ja sovittamaan yhteen palveluosa-alueita suunniteltaessa. Toinen hyvä vaihtoehto on, että joistakin työllisyysaluevaihtoehdosta voidaan jopa luopua näiden erojen perusteella. Huonoin tilanne on ”ei-mielisyys”. Tällä tarkoitan sitä, että yhteistä palveluydintä ei olla selvitetty ja tiedostettu riittävästi, se sivuutetaan, tai että työllisyysaluepäätös perustuu muihin vaikuttimiin, kuten vain talouteen, suurimman vetovastuuseen, hallintomalliin tai lain ohjaamaan pakkoon.

Olen havainnut, että monet kunnat ja alueet ovatkin ottaneet työllisyysalueselvittelyissään hieman tuumaustaukoa ja siirtyneet tarkastelemaan palveluita. Palvelusuunnittelu ja tämän sisällä riittävän syvällinen ja strateginen tarkastelu palveluytimestä ennen lopullista järjestämisratkaisupäätöstä on erittäin suositeltavaa.

***

Lain mukaisia TE-ydintehtäviä ovat osaavan työvoiman saatavuudesta ja työtä hakevien mahdollisuuksista saada työtä huolehtiminen sekä uuden yritystoiminnan syntymisen, yritysten toimintaedellytysten ja työelämän laadun edistäminen. Näitä ydintehtäviä en kuitenkaan pitäisi palveluiden syvimpänä ytimenä.

Palveluiden ydin tulisi määritellä sillä perusteella, miten ydin erottuu ja eroaa esimerkiksi toisista palveluista ja miten kunnat ytimen itse luontevimmin kokevat. Ydin ei voi olla päälle liimattua ja siten ydintä ei ehkä kokonaan voi uusia tehtäviä varten erikseen synnyttää tai luoda. Ydin on jotain sellaista, joka jo eräällä lailla on olemassa, kunhan tämä ”oleva” kyetään tunnistamaan. TE-palveluytimen määrittelyä kuvaavampaa onkin TE-palveluiden identiteettimäärittely.

***

Nykymuotoisten valtion TE-palveluiden identiteetti on varsin erottuva. Palvelut ja palveluprosessit ovat yksityiskohtaisia ja normatiivisia. Kokonaisuutta on osuvasti kuvattu ”yhden koon saappaiksi” eri puolille Suomea ja kaikkiin eri tilanteisiin sovitetuksi. Ja monestihan saappaitakin on kerrallaan vain yksi: Tehdään joko kysyntää tai tarjontaa lisääviä toimia, kun pitäisi tehdä samaan aikaan molempia.

Valtaosaa työnhakija-asiakkaisiin liittyvistä palvelukosketuksista ohjaa velvoittavuus. Vapaaehtoisiakin palveluita valikoimasta löytyy, mutta nämä ovat jääneet identiteetiltään yksityisen työnvälittymismarkkinan sekä kaupallisten digitaalisten ratkaisujen rinnalla hieman epäselviksi.

Nykymuotoiset TE-palvelut toteuttavat lain ydintehtäviä hyvin, joskin vain pieneltä osin, kun huomioidaan kaikki se, mikä vaikuttaa työn saantiin, yrittäjyyteen tai työvoiman saatavuuteen. TE-palvelut näyttäytyvät työn hakuun, yrittäjyyteen ja työvoiman saatavuuteen laajasti vaikuttavasta ekosysteemistä verraten erillisinä toimina tai interventioina.

Koko nykyinen systeemi toimii tätä identiteettiä ilmentäen: Laki ja soveltamisohjeet, johtaminen, toimeenpano, tietojärjestelmät, asiantuntijoiden osaaminen ja perehdytys, seuranta, arviointi ja tutkimus, viestintä sekä se, miten asiakkaan palvelut kokevat ja niiden ohjaamana toimivat. TE-palveluita on jatkuvasti kehitetty lainsäädännön kautta. Niiden identiteetti ei kuitenkaan ole muuttunut, mutta jatkuvasta muutoksesta on tullut osa niiden identiteettiä.

TE-palveluiden syvin olemus on pysynyt muuttumattomana melko pitkään. Täytyy peruuttaa ainakin noin 10-15 vuoden päähän, jolloin TE-palveluidentiteetti oli hieman toisenlainen. Aiempaa identiteettiä kuvaa itsenäisten paikallisten TE-toimistojen aika. Keskiössä olivat palveluiden sijaan paikallisesti ja seudullisesti aktiiviset ja verkostoituneet TE-toimistot, jotka myös toimivat tärkeinä aluekehittäjinä. Pääministeri Juha Sipilän hallituskauden toteutumatta jäänyttä kasvupalvelu-uudistusta puolestaan voi pitää isoimpana viimeaikaisena ponnistuksena aidosti muuttaa TE-palveluidentiteettiä.

Aiempaa identiteettiä ja toteutumatta jääneitä suunnitelmia en arvota nykyistä paremmiksi. Sama koskee tulevaa tai kuntien ja työllisyysalueiden välillä keskenään erilaisia identiteettejä. Palveluidentiteetissä ei olekaan kyse keskinäisestä paremmuudesta, vaan pikemminkin oman palveluidentiteetin sisäisestä lujuudesta, eheydestä ja itsehyväksynnästä – nk. integriteetistä.

Tuleva TE24-uudistus luo historiallisen mahdollisuuden palveluidentiteetin uudistamiselle kunnissa. Tämä ei käy kuitenkaan käden käänteessä. On vahvoja merkkejä siitä, että kunnat joutuvat ottamaan kantaakseen runsaasti nykyisen identiteetin painolastia erityisesti normatiivisesta sääntelystä sekä palvelujärjestelmän ohjauksesta. Monista papereista saa kuvan, että helpoin tapa kirjoittaa uudistusta on ollut korvata sana ”valtio” sanalla ”kunta” tai ”työvoimaviranomainen”. Kunnista kantautuva yksiselitteinen tavoite on ollut, että nykyisen TE-palvelun istuttaminen kuntiin vanhoine toimintatapoineen ei tuo lisäarvoa. Vaikka paremmuutta vanhan ja uuden identiteettien välille ei tekisi, haasteeksi muodostuu päällekkäisten, keskenään ristiriitaisten, identiteettien kerrostumat. Vaaditaankin vahvaa integriteettiä omasta palveluidentiteetistä, ettei vanha ottaisi yliotetta.

***

Uusi rahoitusmalli ja kannusteet sekä kuntien järjestämisvastuu ovat uuden TE-identiteetin uudistamisen työkalustoa. Niiden vaikutuksesta palvelut kokevat jo väistämättä jonkinasteisen renesanssin. Näitä suurempi uusien TE-palveluiden identiteettiin kohdistuva muutosvoima on kuitenkin välillinen: Se on toteutunut 1.1.2023 uusien hyvinvointialueiden käynnistymisen myötä. SOTE-palveluista luopuminen on vahvistanut jo usean vuoden ajan kuntien uutta elinvoima- ja elinvoimapalveluidentiteettiä. Tähän elinvoimaidentiteettiin/-kontekstiin TE-palveluidentiteetti tuntuisi luontevimmin istuvan.

TE-palveluidentiteetin määrittely osaksi kuntien elinvoimaidentiteettiä on tietenkin jokaisen kunnan itse tehtävä. Päälle liimattuja tai tosilta kopioituja määritelmiä nämäkään eivät voi olla. Hyvät esimerkit auttavat kuitenkin kirkastamaan omaa identiteetin määrittelyä.

---

Eräässä suuressa maakunnan keskuskaupungissa palvelusuunnitelman pohjaksi määriteltiin TE-palveluidentiteetiksi hyvin istuva kirjaus. Työllisyyden edistämisen palvelukokonaisuus perustuu osaavan työvoiman saatavuuden, laadukkaiden työpaikkojen, työnantajien osaamisen kysynnän sekä kohtaannon edistämiseen. Se on rakennettu työllisyyttä ja elinkeinoja edistävistä kaupungin yleisen toimialan mukaisista palveluista sekä lakisääteisistä työvoima- ja työnantaja sekä kotopalveluista.

Tämä määrittely sisältää palveluiden ydintehtävän painottaen sitä työn kysyntää lyhyellä ja pidemmällä aikavälillä lisääviin toimiin. Kirjauksella on selkeä yhteys kaupunkistrategiaan. Suunnitelmaan kuvattu palvelutarjoama lähestyy palveluidentiteettiä kokonaisvaltaisella tavalla, jossa lakisääteiset TE- ja KOTO-tehtävät toimivat työkaluina muiden kaupungin tehtävien, palveluiden ja ekosysteemien osana.

---

Eräässä maakunnassa kaikkien kuntien johtajat olivat ennen yhteisen palvelustrategiatyön käynnistämistä yhdessä määritelleet työn lähtökohdan. Se oli: Asiakaslähtöiset, vaikuttavat ja kustannustehokkaat TE-palvelut työnhakijoille, työnantajille ja yrittäjiksi aikoville osana kuntien elinvoimapalveluja.

Strategiatyö on tässä projektissa vasta alussa, mutta myös tämä määritelmä antaa erinomaisen suunnan etsiä kuntien yhteistä (tai toisiaan erottavaa) palveluidentiteettiä. Keskiössä ovat asiakkaat. Työn alkuvaiheessa on tullut jo selväksi, mitä asiakaslähtöisyydellä ja -tarpeilla tarkoitetaan. Käsite on laaja ja suuntautuu tulevaisuuteen: Esimerkiksi osaavan työvoiman saatavuuteen liittyviin strategisiin kysymyksiin ml. ulkomaisen työvoiman saatavuus ja sijoittautuminen alueelle vuoden 2030 horisontissa – ei niinkään nykyisen työttömän tilanteen tuskailu.

TE-palvelut nähdään tässä esimerkissä osana kuntien elinvoimapalveluita. Tuleva TE-palveluiden identiteetti löytynee siis johdannaisena kuntien elinvoimaidentiteeteistä. Vaikuttavuus ja kustannustehokkuus tullee myös tarkasteltavaksi uudella tavalla – elinvoimakokonaisuuden näkökulmasta. Uskoakseni voimme palvelustrategiassakin hieman uudistaa kustannustehokkuuden ja vaikuttavuuden arviointikäsitystä, kun pääsemme tarkastelemaan TE-työkalujen vaikuttavuutta kuntien elinvoimapanosten ja -vaikutusten rinnalla, osana laajempaa työmaata. Aiemminhan TE-palveluitakin on mittaroitu vain erillisinä TE-palveluina.

---

Eräällä pienemmällä työllisyysalueella yhteinen ja yhdistävä TE-palveluiden identiteetti rakentuu vahvistuvien lähipalveluiden ja yritysyhteistyön lisäämisen varaan.

Kunnat tuntevat hyvin alueensa yritysten ja työnhakijoiden tarpeet. Kosketuspintoja on paljon, mutta keinoja vaikuttaa on tähän mennessä ollut vain rajallisesti. Kuntakohtaista lähipalvelua voidaan pienimmänkin kunnan tilanteessa realistisesti arvioiden lisätä jopa viisinkertaiseksi nykytilaan nähden. Aktiivisuutta lisätään laajasti monen eri toimen yhteisvaikutuksena. Onkin selvää, että yksin tämän merkittävän kuntakohtaisen aktiivisuuden lisäämisen ansiosta alueen tulevaisuuden TE-palvelut tulevat näkymään asiakkailleen täysin toisenlaisina.

***

TE-palveluiden identiteetti tulisi olla sellainen, jota uskaltaisi jo tässä vaiheessa nimittään hieman pysyvämmäksi. Sen merkitys on suuri erityisesti siirtyvälle henkilöstölle mieltämään itseään, osaamistaan ja työtään osana uutta rakennetta.

Rinnalla on kuitenkin realistista todeta, että palvelusuunnitelman monet osa-alueet voivat vielä heittää kuperkeikkaa ja ihan hyvä niin. Monelta osin tulevaisuus ei näytä yhtään sen selkeämmältä kuin ennenkään. TE-palveluiden vahva, kestävä ja pysyvä identiteetti luovat parhaan muutosvasteen eli tarjoavat resilienssiä kohti tuleviakin muutoksia.

Vaikuttavuuden tavoittelu ja todentaminen työllisyyspalveluissa sekä laajemmin työllisyyden ja elinvoiman edistämisessä on jo noussut isoon asemaan TE- ja Koto-uudistuksissa. Koko nk. hajautettua palvelujärjestelmää tullaan varmasti seuraamaan tarkasti valtakunnallisestikin. Yhtenäiset valtakunnalliset tavat ja tiedot eivät kuitenkaan yksin kerro riittävästi vaikuttavuudesta, saati ratkaise kaikkia tietotarpeita. Näen, että tarvitaan useampia erilaisia lopputulemia vaikutuksista.

Suositukseni on, että työllisyyden vaikuttavuuden ja tiedolla johtamisen toimintamallit sekä tulosten tulkinnat tehtäisiin kuntien omista lähtökohdista. Nämä kuntatasoiset mittaukset ja tulkinnat palvelujärjestelmän tuloksista ja vaikutuksista tulisi tunnistaa ja hyväksyä myös osaksi valtakunnallisia vaikutuksia. Tanskan mallinen kuntien ranking ei ole mielestäni ainoa oikea tapa arvioida kuntien ja työllisyysalueiden kyvykkyyttä saavuttaa työllisyysvaikuttavuutta.

***

Työllisyyden edistämisen vaikuttavuuden todentamiseen ei ole yhtä oikeaa tapaa. Yhdestä napista (Click) painamalla ei saada riittävän avaraa näkyä (View). Kompleksisiin kysymyksiin ei löydy yksinkertaisia vastauksia. Toisaalta on myös vältettävä tarpeetonta monimutkaistamista. Liian laajojen ja syvällisten tietomassojen ja analyysien tekeminen on omiaan hautaamaan alleen oleellisen. Helpoin ja toimivin sääntö edelleen on, että liike on sittenkin vaikuttavampaa kuin suunta: 100 työttömän auttaminen suurin piirtein vaikuttavasti on vaikuttavampaa kuin 10 työttömän auttaminen todella vaikuttavasti.

Lähestyn työllisyyden vaikuttavuuden kokonaisuutta omalla jäsennystavallani esimerkein varustettuna. Korostettakoon, tämäkin on vain yksi tapa muiden joukossa.

Työllisyysvaikuttavuutta voisi eritellä neljätasoisena.

Ensimmäisellä eli asiakas/yksilötason vaikutuksina voidaan mitata muutosta, jota tavoiteltavaan lähtötilanteeseen yksilöllisesti saavutetaan: Se voi olla esimerkiksi työkyvyn tai osaamisen kasvu sekä taloudellisen tilanteen sekä tähän liittyvän itsemääräämisoikeuden kohentuminen.

Taloudellisessa tilanteessa eli ansiotyön saannin vaikutuksissa keskitytään usein vain yhteen yksinkertaiseen vaikutusketjuun: työttömyydestä töihin. Julkisen kokonaistalouden kannalta oleellisempi kysymys on tulonsiirtojen suunta ja määrä. Missä vaiheessa yksilön maksamat verotulot ylittävät hänen samaansa suorat tulonsiirrot sosiaaliturvassa. ”Työtön työllistyi” -mittaustuloksen voisi syvällisemmin tarkastella esimerkiksi, minkä verran täystyötön maksaa kunnalle työttömyysturvassa ja paljonko kunta saa tästä työttömyysturvasta kunnallisveroa. Tätä summaa voisi verrata tavoiteltuun lopputilanteeseen, jossa henkilö (tässä esimerkissä) saadessaan osa-aikatyön vähentää kunnan maksamaa työttömyysturvaosuutta ja (mahdollisesti) lisää kunnallisverokertymää. Ja tarkoituksella käytän sanaa ”mahdollisesti”, sillä monissa tapauksissa kunta nettoaa veroa enemmän työttömyysturvasta kuin pienistä palkkatuloista. Muutos (työtön työllistyi) onkin tällä tarkastelutavalla itse asiassa analyysia muutoksen vaikutuksesta muutoksessa (”tutkimuskielessä Difference-in-Differences”).

Muutos taloudellisessa itsemääräämisoikeudessa on puolestaan oikeastaan hyvinvointivaikutusta. Logiikkahan menee niin, että mitä enemmän sosiaaliturvaa, sitä enemmän kontrollia ja velvoitteita. Toki onhan näitä velvoitteita palkansaajillakin. Vapaudet kasvavat aseman ja lopulta ehkä yrittäjyyden (tai muiden pääomatulolähteiden) kautta. Tältä osin vaikutusanalyysissä tullaan myös lähelle toimintaa ja käytännön asiakasohjaustilannetta; kysymykseen asiakkaan motivoinnista ohi kannustinloukkujen. Millä saadaan työtön töihin, jos tulot eivät juuri kasva. Kyse ei aina ole edes rahasta: Joidenkin työttömien kokemus itsemääräämisoikeudesta on työttömänä suurempi kuin palkansaajana. Tämän vapauden menettäminen nostaa työllistymiskynnystä korkeammaksi kuin raha. Tämä toisaalta kannustaa myös yrittäjyyteen. Yrittäjänä voi jopa luopua paremmista palkansaajatuloista, koska vapaus lisääntyy. Nyt voit jo ajatella, että miten tämä tarina nyt liittyy enää vaikuttavuuteen. Liittyy se ja perustelen myöhemmin.

Toisen tason eli palvelutason vaikuttavuus on työllisyystoimijoille tutumpaa. Toimenpiteet pistetään järjestykseen sen perusteella, miten niistä päästään töihin. Yritysten samaa palkkatukea kiitellään vaikuttavimmaksi ja kuntouttavaa työtoimintaa heikoimmaksi. Valitettavan moni tutkimus ja tutkija jättää analyysinsä tähän, mutta asiakastyön ammattilaiselle tulkinta herättää hämmennyksen. Tämä palvelutason analyysi kaipaisikin asiakastason rikastamisen. Palvelut suuntautuvat eri tarpeisiin ja tavoiteltavaan muutokseen sekä erilaisissa tilanteissa oleville ihmisille. Uskallan väittää, että jos kuntouttavasta työtoiminnasta päästäisiin palvelun vaikutuksena samoihin korkeisiin työllisyyssiirtymiin, kuin yrityspalkkatuista, olisi kuntouttavan työtoiminnan palvelu asiakasvaikutuksina kokonaisuutena vaikuttamattomampi. Tällöinhän voisi vahvasti olettaa, että kuntouttavaan työtoimintaan on alun perin ohjautunut väärät asiakkaat, jotka ovat turhaan viettäneet siellä 6+6 kuukautta, sen sijaan että olisivat toisentyyppisillä lyhyempikestoisille palveluilla päässeet töihin nopeamminkin. Tästä esimerkistä päästään palveluiden syvempään vaikuttavuuteen: Niiden pitäisi kohdentua sellaisille henkilöille, jotka eivät ilman palvelua työllisty (tai saavuta muuta tavoiteltua muutosta). Muutenhan palvelu olisi vain ylimääräistä työllistymisviivyttelyä.

Vaikuttavuus tulisi myös syntyä siten, että saavutettu plus ei ole toisaalla miinus. Jos kaksi samalla viivalla olevaa työnhakijaa tavoittelee samaa työtä, ja palvelu kohdentuu vain toiselle edistäen hänen työllistymistään, on vaikuttavuus samassa suhteessa heikennyksenä toisen asemaan. Taas tullaan tarpeeseen tehdä yhdistelmäanalyysiä asiakastason ja palveluvaikutusten kanssa.

Erityisesti toukokuusta 2022 lähtien on käynyt selväksi kuinka iso työ asiakkaan uusi (pohjoismainen) palveluprosessi on – todellinen virkailijan aktiivimalli. Turhaa byrokratiaa en pidä palveluna enkä ainakaan tavoiteltavana vaikutuksena, mutta kyllähän Poma-makkara on perusidealtaan myös palvelu. Senkin vaikutuksia kannattaa jäljittää. Vaikutuksia syntyy, kun työttömyyden pitkittyminen saadaan asiakasprosessissa nopeasti poikki. Jatkossa aika ja sen kuluminen on kunnille vaikuttavuuden kannalta oleellinen suure – eräänlainen uusi ulottuvuus: Poikittaisvaikutusten rinnalla tulee hahmottaa pitkittäisvaikutukset. Ajansäästö tuo kustannussäästöjä ehkä palveluiden hintalapussa ja ainakin työttömyysturvassa. Työpaikkojen aukioloaikojen lyheneminen puolestaan lisää työllisyysvaikutuksia: Vuoden aikana ehtii useampi työtilaisuus täyttymään.

Kolmatta tasoa kutsun työllisyyden edistämisen vaikuttavuustasoksi. Se on uudenlainen avaruus ja kokonaisuus, jossa palvelut ovat vain yksi osatekijä. Työvoiman osaamistason nostoon, osaavaan työvoiman saatavuuteen, avoimien työpaikkojen määrään ja laatuun, toimivaan kohtaantoon sekä työttömyyden kokonaistasoon ja rakenteeseen vaikutetaan monien eri toimien yhteisvaikutuksesta. Vaikuttavuuden aikahorisontti on myös paljon pidempi, kuin mihin asiakas- tai palveluvaikutuksilla tulisi mittarit asettaa. Tämän tason vaikutuksiin ylletään parhaimmillaan kuntaekosysteemeissä ja verkostoissa yhteisesti ponnistellen. Kaikki eivät tällöin tietenkään voi vetää tuloksia tai vaikutuksia pelkästään omaan pussiinsa, muutenhan ne tuppaavat kertautumaan. Tämä huomio puoltaisi ekosysteemin jaettua tai yhteistä tiedolla johtamista.

Juuri tällä ekosysteemitasolla voitaisiin kuntien TE- ja kotopalveluilla aikaansaada sellaista lisäarvoa, johon sinänsä toimivat valtion palvelut eivät nyt oikein yllä. Näitä kannustankin erityisesti mittaroimaan, vaikka samalla täytyisi myös hyväksyä, että vaikuttavuuden osoittamisen vaikeuskerroin ja abstraktisuuden taso kasvavat.

Neljännellä tasolla on työllisyyden ja elinvoiman kokonaisvaikuttavuus. Tätä tasoa kuvaa esimerkiksi se, miten kunta (ja alue) kasvaa ja miten siellä riittää työikäistä työvoimaa. Tai mikä on kokonaisuudessaan työllisyysaste sekä määrällisesti (se tutumpi) että laadullisesti (= esim. tehtyjen työtuntien määrä ja palkkasumma). Tai vielä kovemmin tunnusluvuin esimerkiksi alueen investointien ja bkt/asukas kasvu.

Tällä tasolla näkyvät seurannaisvaikutukset, jotka eivät kuitenkaan ole edellisten tasojen summa. Määräävinä tällä tasolla ovat laajat ulkoisvaikutukset esimerkiksi globaali talous ja muu maailmantilanne suhdannevaikutuksineen. Nämä siis sanelevat, vaikka perusta olisi edellisillä tasoilla kuinka vaikuttavaa. Esimerkiksi TE25-uudistukseen rakennettu uusi työttömyysturvan kuntakustannuksen määrä ja kehityssuunta määräytyvät pitkälti vasta tämän tason liikehdinnän seurauksena.

***

Miten tämä kaikki sitten otetaan haltuun? Vastaan suoraan: ei mitenkään. Tarkoitan tällä sitä, että ensimmäinen askel on tehdä iso rajaus ja hyväksyä, että ollaan liian moniulotteisen ilmiön äärellä. Ei ole yksiselitteistä arvoa tai tulkintaa vaikutuksista tai valmista kaava mitä pitäisi tehdä, sopia tai päättää. Kun tämän hyväksyy, on se jo ensimmäinen iso askel eteenpäin. Tämän henkisen hyväksynnän jälkeistä haltuunottovaihetta varten lanseeraan uuden käsitteen: ”Impaktisaatio”. Sanan alku viittaa vaikutuksiin (impacts) ja loppu ilmiön monitasoisuuteen (muiden -saatioiden rinnalla). Juuri tämän ”saation” kautta asia näyttää sen puolen ja luonteen, jota koko artikkelillani haluan alleviivata: ajattelemaan laajasti ja moniulotteisesti:

• Rohkaisen erilaisiin kokeiluihin, kunhan ette oleta löytävänne näistä yhtä oikeaa hopealuotia. Nämä voivat olla erilaisia analyysi- ja tilausselvityksiä, valmista tutkimusaineistoa, tutkijoiden hyödyntämistä, analytiikkaa, digihankkeita ja sen sellaista. Muistakaa, että vaikuttavuustutkijat joutuvat myös aina tekemään omat tietoiset tai tiedostamattomat rajauksensa. Digitaalisen impaktisaation rinnalla kannattaa myös ylläpitää joitain toimivimpia analogisia malleja: Jos on esimerkiksi epävarma, mitä asiakkaalle on tapahtunut, lähtisin liikkeelle soittamalla, että hei hei mitä kuuluu.
• Määritelkää ja rakentakaa jonkinlainen oma vaikuttavuuden tulkinnallinen viitekehys tai hienosti sanottuna viitearkkitehtuuri: enkä tarkoita ykkösiä ja nollia tai edes pelkkiä insinöörimäisiä nuolia vaan myös käsitteellistä ja jopa tarinallista avaamista. Monimutkaiset asiat tulevat esimerkein helpommiksi. Asiakastarinoita ja -tilanteita, esimerkkiprojekteja, visuaalisia mielikuvia ym. Tässä mielessä viestintä- ja mainostoimistokin voisi olla vaikuttava vaikuttavuuden kumppani.
• Laatikaa selkeä toimeenpanosuunnitelma, jota toteutatte: Kokonaisuutta jäsentää huomattavasti, kun näkee mitkä ovat yhteydet vaikuttavuustiedon ja toiminnan välillä.
• Käsitelkää tietoa avoimesti ja julkaiskaa mahdollisuuksienne mukaan kaikki julkaistavissa oleva: Tieto on jo itsessään arvokas julkishyödyke. Se voi palvella esimerkiksi tutkijoita sekä palveluntuottajia ja -kehittäjiä sellaisenaan.
• Kehittäkää vaikuttavuuden tulkinta- ja soveltamisosaamista laajasti koulutusten ja valmennusten sekä perehdyttämisen avulla kaikille avainsidosryhmille aina asiakaspalveluhenkilöstöstä verkostokumppaneihin ja päätöksentekijöihin asti. Kaikella vaikuttavuudella on aina ensisijaiset yhteydet ihmisiin. Tämä oli se kohta, johon viittasin edellä käytännön kannustinloukkukysymyksessä asiakasohjaustilanteessa. Koska vaikuttavuuden osoittaminen voi olla paikoin vaikeaa, on hyödyllistä, että ilmiö ymmärretään ja tiedostetaan omavalmentajien keskuudessa: Keitä tulisi ohjata palveluun tai mitkä voivat olla vaikuttavuuden saavuttamisen esteet myös asiakkaan näkökulmasta. Ihminen on edelleen älykkäin algoritmi.
• Panostakaa asiakkaille suunnattuun tulosviestintään: Tätä kautta voi generoida uusia vaikutuksia ohjaamalla sekä työnantaja- että henkilöasiakkaita niihin toimiin ja palveluihin, joista on heille suurimmat hyödyt. Tai kääntäen olla ohjaamatta (palvelematta palvelu voi olla myös vaikuttavaa).
• Hyödyntäkää vaikuttavuustietoa edunvalvonnassa ja markkinoinnissa. Edunvalvonnan näkökulmasta kuntien pitäisi olla todella tietoisia esimerkiksi siitä, miten erilaiset työllisyysuudistukset vaikuttavat palvelujärjestelmän toimeenpanon kustannuksiin (ja tarjoaako esim. lainsäätäjä näihin riittävän rahoituksen). Se mitä esimerkiksi Pomassa onnistuttiin määrittelemään 70 m€ lisätyöksi oli vielä suht helppoa valtion toimeenpanemassa keskitetyssä palvelujärjestelmässä, kuin mitä se olisi kuntien hajautetussa järjestelmässä. Vaikka taisi tämä keskitetty arvauskin jäädä vähän vajaaksi.
• Olkaa systemaattisia. Vaikuttavuus näyttäytyy pääasiassa vain ajan kuluessa. Vaikka seuraisitte vain tiettyjä osia kokonaisuudesta, tehkää sitä koko ajan, toistuvasti ja joka vuosi. Tämä antaa enemmän, kuin erilliset tutkimushankkeet, adhocit, jotka sitten unohdetaan pian seuraavien hankkeiden astuessa esiin. Toki on näilläkin perusteltu paikkansa kokonaispalapelissä.

Yksi merkityksellisimmistä ulottuvuuksista ”impaktisaatiossa” liittyy työllisyysvaikuttavuuden poliittiseen ja demokraattiseen käsittelyyn. Tämänkin kolikon molemmat puolet tulee kirkastaa TE- ja Koto-uudistuksen myötä. Perinteinen ja ilmeinen puoli on se, että päätöksentekijät tarvitsevat vaikuttavuustietoa päättäessään tulevaisuuden työllisyyden edistämisen rahoista. Yksinkertaistetusti: yleiskatteinen valtionosuusrahoitus ohjaa kustannustehokkuuteen ja jopa säästöjen tavoitteluun. Elinvoiman ja vaikuttavuuden tavoittelu puolestaan käyttämään rahaa ja tekemään oikein kohdentuvia työllisyysinvestointeja. Jo yksin tämän tasapainon löytäminen on uusi asia, joka päätöksentekijöiden tulisi hallita. Kolikon toinen puoli on kuitenkin vähintään yhtä tärkeä: Tavoitteet. Niin kutsutun päätöksenteon läheisyys- eli subsidiariteettiperiaatteen mukaisesti työllisyyttä edistävät TE- ja kotopalvelut tulevat nyt laajasti ottaen kansanvaltaisemmiksi, siis lähemmäs kansalaisia ja asiakkaita, sekä kiinteäksi osaksi kunnallista demokraattista päätöksentekoa. Tätä kautta työllisyyden edistämisen tavoitteenasettelu tulee näkymään varmuudella poliittisessa päätöksenteossa ja kaupunkistrategioissa.

Nämä itse määriteltävät ja päätettävät tavoitteethan ovat kaiken vaikuttavuuden lähtökohta. Valtakunnan tasolla asetetaan yhdet tavoitteet, jota tuleekin arvioida valtakunnallisesti. Kuntatasoisesti puolestaan toiset, joihin vaikuttavuustietoa haetaan toista kautta. Olisi jopa kansanvallan vastaista, että kunnille sanellaan vain kansalliset mittarit, joita tulisi käyttää. Tämähän olisi suoraan puuttumista kuntien päätöksentekomahdollisuuksiin asettaa itselleen tavoitteet.

Edellä kuvasin, että ensimmäinen askel työllisyyden vaikuttavuuden haltuun ottamisessa on hyväksyä, ettei tätä oikein täysin voi ottaa haltuun. Ensimmäisen askeleen jälkeen yleensä ei vielä tiedä miten käy, jatkuuko liike vai pysähtyykö. Toinen askel olisi siis se, että määrittelee tavoitteet (tai tulkitsee ne esim. olemassa olevista kaupunkistrategian tavoitteista). Nyt kun askeleita on jo kaksi, voi ennustaa, että liike jatkuu. Eli siitä se lähtee!