Nyt tarvitaan luottamusta

Mielipidekirjoitus HS 16.2.2019:

Työttömyysturvaa on yksinkertaistettava, jotta lisätään kannustavuutta ottaa vastaan töitä. Itse väitän, että järjestelmä on jo melko yksinkertainen.

Yhtäältä keikkatyöntekijöiden toimeentuloa selvittäneen tutkimuksen ja toisaalta aktiivimallikyselyyn tulleiden lähes 3000 avopalautteen analysoinnin perusteella uskallan väittää, että yksi isoimmista epäkohdista on luottamuksessa: virkailija ei luota, että työtön tekee riittävästi työllistyäkseen, ja työtön ei luota saavansa apua todellisiin ongelmiinsa. Perustulon voi katsoa poistavan tämän epäluulon molemmilta osapuolilta.

Epäluottamus voi kuitenkin siirtyä ongelmineen toisaalle. Voimmeko luottaa julkisen talouden kestävyyteen, inhimilliseen perustoimeentuloon, eläkejärjeatelmään ja reiluihin työmarkkinoihin? Luodaanko näiden kautta vakaat olosuhteet työlle, vapaa-ajalle ja esimerkiksi perheen perustamiselle myös jatkossa?

Maailma on niin monimutkainen, että on epärehellistä esittää liian yksinkertaistettuja uusia ratkaisuja. Yhtä epärehellistä on esittää mammuttiuudistuksia, jotka lakaisevat muka kaikki ongelmat.

Kehitetään mieluummin olemassa olevaa järjestelmää, joka on systeemisesti juurtunut jo osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Työttömyysturvan puolella päästään erittäin pitkälle älykkäillä digitaalisilla ratkaisuilla ja helpommalla käytettävyydellä.

Panostetaan kannustaviin ja yksilölliset tarpeet huomioiviin työvoimapalveluihin ja poistetaan niistä turha byrokraattisuus.

Lisää resursseja palveluihin saisimme ilman lisärahaa: suomalaiset kunnat panostavat jo nyt lähes kaksinkertaisesti sen verran rahaa työllisyyteen kuin valtiolla on työvoimapalveluissa.

Verrattain helpoin uudistuksin saamme nämä kuntien voimavarat tehokkaammin käyttöön valtion työvoimapalveluiden rinnalle kannustamaan ja helpottamaan työttömien työnsaantia ja tukemaan uusien työpaikkojen syntymistä.

Tärkeintä on vaalia monenkeskistä luottamusta.

Työllisyys- ja kasvupalveluiden markkina-ajattelu kaipaisi päivityksen 2.0

Yksityisten palveluntuottajien hyödyntäminen julkisissa työvoima- ja yrityspalveluissa on tätä päivää. Kasvupalvelu-uudistus vie hyödyntämisen uudelle tasolle. Pidän kehitystä merkittävänä ja siksi tarkastelen sekä nyt että tulevissa uutiskirjeissäkin tätä asiaa eri näkökulmista. Matkaan siis.

Ensinnäkin, työnvälitys on mielestäni turhaa ja tästä pitäisi ensisijaisesti pyrkiä aktiivisesti eroon. Väitettä voin toki loiventaa toteamalla, että se on usein aivan välttämätöntä – mutta siis edelleenkin turhaa. Työn ja tekijän parittaminen ilman välikäsiä maksutta tai mahdollisimman edullisesti, nopeasti ja tarkoituksenmukaisesti on asia, johon kaiken tulisi tähdätä. Tämä pyrkimys kuvaa myös yleisellä tasolla kaikkien toimivien markkinoiden tavoitetilaa.

Työnvälityksen arvonmuodostus on verrattain vähäistä. Kyse on edelleen pitkälti vain myyntifunktiosta. Arvoa toki syntyy siitä, että tämä aktiivinen myynti tavoittaa ja saa kiinni työnantajien piilevät tarpeet ja luo näihin ratkaisuja uusien työpaikkojen muodossa. Myytävään hyödykkeeseen itseensä ei kuitenkaan juuri panosteta – sen arvo ei jalostu tuotantoprosessissa. On toki tärkeää tunnistaa ja sanoittaa osaamista esimerkiksi erilaisilla CV-kursseilla, mutta vielä harvoissa tapauksissa tämä on suoraan lisännyt varsinaista substanssiosaamista. Myytävä hyödyke (eli välitettävä ihminen) pyritään myös välittämään pikemminkin halvemmalla kuin kalliimmalla.

Edelliset ajatukset ovat kärjistettyjä. En halua vähätellä välitystyötä tai sen toimijoita. Haastamisen kärki osuukin yhteiskunnalliseen tulkintaan työnvälitysmarkkinoista ja niiden kehittämisestä. Olemme kehittämässä julkista työnvälitystä ostopalvelumarkkinoiksi veronmaksajien rahoilla. Siksi kyse on ensisijaisesti yhteiskunnan toimintalogiikasta, ei niinkään markkinoiden toimintalogiikasta.

Erään teorian mukaan markkina on aina epätäydellinen tai keinotekoinen, kun sitä tuetaan julkisin varoin. Palvelun ostaminen verovaroin on 100% markkinoiden tukemista. On virheellistä ajatella, että julkisin varoin ostamalla voitaisiin luoda markkinoita. Niitä voidaan korkeintaan ehkä vähän opettaa, ehkä vähän ohjata, ja ehkä vähän käynnistääkin.

Tällöin meillä kaikilla – ja myös markkinoilla – täytyisi olla kuitenkin selkeä näky siitä, mihin ollaan menossa. Miten esimerkiksi julkisten varojen käyttö asteittain vähenee ja poistuu markkinoiden astuessa esiin? Ja jos tehtävänä olisikin vain vähän opettaa, vähän ohjata tai vähän käynnistää jotakin, on myös tunnustettava realiteetit: Nyt kaikki tämä lepää hankintalain ja yksittäisten hankintaprosessien onnistumisessa.

Hankintojen tulos- ja vaikutusperusteisuuden mittakaava tulisi määrittää ensisijaisesti yhteiskunnallisiksi: Olemmeko luomassa markkinoita, jotka pääsevät itse määrittelemään maksajan tarpeet (vrt. esim HE62/2018 asiakkaan palvelutarvearvioinnin siirtämisestä yksityisille työnvälittäjille)? Johtaako kehitys siihen, että jo tällä hetkellä markkinaehtoisesti toimiva työnvälitys (siis, kun yritys maksaa palvelusta) ei käykään kovalla rahalla kaupaksi, vaan kaikkeen välitykseen täytyykin jatkossa käyttää veroeuroja? Miten viranomainen, kilpailuttaessaan hankintoja tai pisteyttäessään erilaisia tarjouksia, voi olla kaiken näkijä siitä, mitä markkinoiden avulla ylipäätään voidaan saavuttaa?

Huolenaiheita piisaa. Toki on niinkin, että jälkikäteen suuri osa niistä ehkä osoittautuu aiheettomiksi. Siksi on lähtökohtaisesti hyvä olla vastustamatta kehitystä. Haastaa silti pitää ja edellyttää myös kunnianhimon nostamista aivan uudelle tasolle.

Esitän ratkaisuksi työnvälityksen markkinoiden ja ajattelun todellista ”häirintää” ainakin kolmella tavalla:

  • Teknologinen disruptio: On nähtävä nykyistä paljon isommin tietoon ja tekoälyyn liittyvät mahdollisuudet, jotka asteittain voisivat poistaa nykymuotoisen työnvälityksen tarpeet. Online/On-Demand -työmarkkinat toimivat jo osin tällä tavoin. Sysäys olisi ehkä tultava alan ulkopuolelta – nykyiset toimijat tuskin sahaavan omaa oksaansa. Itse etsisin ratkaisijoita teknologisen alustatalouden pohjalta, yrityksistä, jotka käytännössä ”omistavat jo kaiken meistä”. Yksi kiinnostava sektori voisi olla myös pankit: nehän ovat jo tällä hetkellä kaikkein luotetuimpia datan ylläpitäjiä ja varastoijia. Mätsäys itsessäänhän laajan, laadukkaan ja luotettavan tiedon pohjalta on sittenkin ”vain” koodia ja algoritmejä.
  • Osaamisdisruptio: Jotta työ ja tekijä kohtaavat paremmin – ja pohjustamaan edellä kuvattua teknologistakin läpimurtoa – olisi osaamisen kehittäminen asetettava työllistymisen ja työnvälityksen keskiöön. Nykyisin työn haun osaamisen kehittäminen on kasvanut räjähdysmäisesti. Tämä osaaminen on pääosin tarpeetonta ja kehityksen suunta sitä myöten väärä: Kovinkaan moni työnantaja tuskin hyötyy siitä, että hän saa palvelukseensa työntekijän, joka osaa hakea töitä. Toisaalta, jos kahdelle työnhakijalle ostetaan CV-kurssi ja he kilpailevat samasta työpaikasta, mikä muuttuu? Työssä vaadittava ja ensisijaisesti työnantajia hyödyttävä osaaminen onkin kaiken a ja o. Termin työnvälitys voisi vaihtaa osaamisen välitykseksi. Jos osaamista ei ole riittävästi, sitä lisätään. Kaikki työttömän ”työ”aika olisi syytä käyttää osaamisen kehittämiseen sellaisessa systeemissä, joka myös välittää tätä kehittyvää osaamista mahdollisimman tehokkaasti. Oppilaitokset ainakin näkisin työnvälitystoimijoina paljon nykyistä laajemmin.
  • Työkykydisruptio: Aina yksinomaan osaamista lisäämällä ei työ välity. Joskus tarvitaan vahvempi lupaus, että osaaja myös pystyy. Erilaiset sairaudet, osatyökykyisyys ja työkunnon sekä toimintakyvyn ongelmat ovat esteinä osaavankin työnhakijan työnsaannille. On paljon yksilöllisiä tilanteita ja olosuhteita, joissa on ihan perusteltua ratkaista ne ennen työelämään siirtymistä tai palaamista. Uskon kuitenkin, että vielä enemmän on vastaavia tilanteita, joissa ongelmat ratkaistaisiin parhaiten juuri työelämään siirtymisellä. Tai ainakin niin, että kehitetään osaamista ja toimintakykyä samanaikaisesti. Voisiko palkkatuet osittain esimerkiksi käyttää vahvempaan riskivakuuttamiseen? Entä jos työterveydenhuollosta tulisi agentti osan työnhakijoista työnvälityksessä? Miten kuntouttavan työtoiminnan sijaan toimisi kuntouttava opiskelu? Päivänselvää ainakin on se, että monia eri yhteiskunnan tarjoamia palveluita, tukea, apua ja rahoitusta tarvitsevia henkilöitä ei voida auttaa vain yhtä yksittäistä palvelua käyttäen. Huoleni on, että nyt suunniteltu malli, jossa erään arvion mukaan jopa 200 000 moniammatillista apua tarvitsevaa siirretään ”työnvälitysmarkkinoille” on sellainen ratkaisu, josta ei välttämä hyödy asiakas, yhteiskunta eikä edes yksittäinen palveluntuottaja.

Terveitä, toimivia, tehokkaita ja hyvin kilpailtuja työnvälitysmarkkinoita ei välttämättä edistetä yksin sillä, että julkinen ja viranomaistyö korvataan vastaavalla yksityisissä yrityksissä tehtävällä työllä. Kun viranomaistehtävät ovat selkeät, yksiselitteiset ja julkinen ”TNO”-apu riippumatonta sekä asiakaslähtöistä, voidaan tällä jo yksin edistää merkittävästi sekä työnantajien halua maksaa että työnhakijoiden halua hakeutua kilpaillun työnvälitysmarkkinan äärelle.

Jos taas mennään nykyisillä suunnitelmilla, pitäisi erottaa paremmin seuraavat stepit – siis, kun kasvupalvelut on saatu toteutettua. Tuskin kehitystä tähän sallitaan pysähtyvän.

Nykyinen kasvupalvelukokonaisuus on suunniteltu ja valmisteltu taitavasti ja osaavasti. Luotan, että tällä osaamisella saataisiin aikaan helposti myös seuraava versio 2.0. Se tarvittaisiin kuitenkin jo nyt, jotta vaiheesta 1 voi muodostaa paremman kokonaiskuvan. Mukaan kannattaisi jalostaa myös erityisesti suurimmissa kaupungeissa parhaillaan kehittyvää alusta- ja ekosysteemiajattelua. Lisälukemistona suosittelen kaikille erinomaista julkaisua ETLA:n Mika Malirannalta.

Mielipiteeni: Työvoimapalveluita tarvitaan SOTUssa SOTEa enemmän

Vaikka tämän hallituksen suurin hanke, sote-uudistus, ei ole vielä maalissa, eri puolueet virittelevät jo ajatuksia seuraavan mammutin, sosiaaliturva- eli sotu-uudistuksen, edessä. Ennakoin itse jälkimmäisen olevan monin verroin intohimoisempi harjoitus: sosiaaliturva koskettaa ihmisiä, hallintomalli ei niinkään.

Digitalisaation ja esimerkiksi reaaliaikaisen tulorekisterin mahdollisuudet uudistuksessa ovat välttämättömiä ja laajasti hyväksyttyjä. Myös eri tukimuotojen yhdistelemiseen näyttäisi vallitsevan konsensus. Jakolinjoista pienempi lienee tukien taso ja selkeästi suurempi on myöntämisen perusteissa. Yksinkertaistettuna vastakkain ovat kaksi päämallia: vastikkeettomat mallit (perustulo, perustili) ja vastikkeelliset ja syyperusteiset mallit (esim. yleistuki).

Kansainvälisillä esimerkeillä, tutkimuksella ja kokeiluilla on keskitytty erityisesti kannustinvaikutusten arviointiin. Edelleen yksinkertaistettuna, pääkysymys on: lisääkö työnteon ja -haun kannustavuutta se, että luovutaan syystä saada tukea ja velvoitteista tuen vastineeksi vai ei? Ja muuttuuko asetelma esimerkiksi työelämän näköpiirissä olevien muutosten seurauksena.

Keskusteluista on toistaiseksi puuttunut kaksi mielestäni keskeistä näkökulmaa: oikeudenmukaisuus sekä yritysmaailman esimerkit. Mielestäni ei ole oikeudenmukaista jakaa meiltä kaikilta kerättyä yhteistä rahaa ilman syytä ja vastikkeetta. Tähän nähden toissijainen kysymys on se, motivoituuko jotkut tästä vastikkeettomuudesta enemmän. On vaikea uskoa, että ne ihmiset, jotka motivoituvat itseohjautuvasta järjestelmästä, olisivat samoja, jotka heittäisivät hanskat tiskiin hieman laajemmassa kontrollissa. Tätä täytyisi tutkia laajemmin.

Entä tunnetaanko tällä hetkellä montaakaan yritystä, jotka maksavat työntekijöilleen täyttä palkkaa eivätkä vaadi heiltä mitään? Ainoastaan toivovat, että tekisivät enemmän. Nämäkään eivät olisi liian etäisiä esimerkkejä tutkimusaiheiksi.

Olen itse syyperusteisen ja vastikkeellisen sosiaaliturvan kannalla. Käyttäytymisekonomian esimerkeistä jo tiedetään, että kipeätkin säästöt julkistaloudessa ovat hyväksyttäviä, jos ne koetaan oikeudenmukaisina ja yhdenvertaisina. Mitä oikeudenmukaisemmaksi koko järjestelmä siis saadaan ja se koetaan, sitä enemmän voidaan myös lisätä velvoittavuutta.

Työttömyysturva ja sen kannustavuus on iso kysymys. Työvoimahallinto on tähän asti toiminut syyperusteen ja vastikkeellisuuden arvioijana. Jos työttömyysturvan syyperuste ja vastikkeellisuus halutaan säilyttää, on aivan välttämätöntä säilyttää toimivat työvoimapalvelut. Nämä kävelevät vahvasti käsi kädessä.

Nyt ollaan kuitenkin tekemässä jotain ihan muuta. Nykyisten suunnitelmien mukaan työvoimahallinnot voidaan käytännössä lakkauttaa: Kasvupalveluiden vaikuttavuusarvioinnissa on esitetty, että jopa 10 prosentilla nykyisistä henkilöresurseista pärjättäisiin, jos siirretään palveluntuotantoa laajasti markkinoille. Sosiaaliturvan ja työvoimapalveluiden markkinamallin käsikynkkää en kannata. Siitä tulee hälinää ja huutoa ja lopulta myös palveluntarjoajien maineriskit voivat kasvaa palveluhankintoja suuremmiksi.

No, tuskin näin pitkälle monissa maakunnissa edes mennään. Maakunnat varmasti tekevät kukin parhaansa, en tätä kiistä. Kahdeksaatoista itsenäistä maakuntaa on kuitenkin jatkossa erittäin hankala kytkeä toimeenpanemaan riittävän yhdenmukaisesti valtiollisia uudistushankkeita – siis esimerkiksi sosiaaliturvauudistusta.

Yleisiä velvoitteita voitaisiin edelleen lisätä, kuten aktiivimallin tai aktiivisen työnhaun mallissa on haettu, mutta vasta, kun voidaan varmistua, että palvelujärjestelmä toimii oikeudenmukaisesti ja pystyy yksilöllistämään näitä velvoitteita. Turvaa työttömyyden varalle voidaan myös lisätä sillä, että ihmisten luottamus palveluihin paranee: Luottamusta siitä, että saa riittävää apua työllistymiseen oikea-aikaisesti, kun sitä tarvitsee. Luottamuksen varassa moni muukin yhteiskunnan palvelu toimii: armeija, poliisi, terveyspalvelut, ja jopa peruskoulu ainakin vanhemman näkökulmasta.

Seuraava hallitus – tarttuessaan sosiaaliturvauudistukseen ja sen sisällä työttömyysturvaan – tulee tarvitsemaan keinovalikoimaansa työvoimapalvelut. On siis lyhytnäköistä repiä tämä valttikortti nyt kahdeksaantoista osaan. Kasvupalveluiden ansiokas valmistelu kannattaa hyödyntää, mutta samalla irrottaa se sote-uudistuksesta. Kansallisilla kasvupalveluilla, yksityisiä palveluntuottajia ja kuntien mahdollisuuksia laajemmin hyödyntäen, päästään toistaiseksi aivan hyvin eteenpäin.

Työelämä kaipaa myös humarytminsä

Kirjoitus julkaistu SAK:n blogissa (linkki)

Katsaus älykkään teknologian vaikutuksista ammattitöihin antaa varsin erilaisen kuvan kuin ennusteet ihmistyön tulevaisuudesta: sen luovuudesta ja merkityksellisyydestä, ajan lisääntymisestä sekä vuorovaikutuksesta ihmisten kesken. Mahdollisuuksien aika -hankkeen tekoälyn käyttöönottoa koskevassa tutkimuksessa nykytilaan syvennyttiin seitsemän ammatin kautta.

Ammattityötä tehdään erilaisten digitaalisten järjestelmien ja koneiden välimaastossa – ja niiden saartamina. Roolit ja työnjako ovat suurelta osin epäselvät, tai ne ovat jopa kääntyneet epätarkoituksenmukaisesti päälaelleen.

Älykkäät teknologiat ovat kehityshankkeissa ja johtamisen arjessa keränneet huomion ihmisten kustannuksella. Ihmistyötä seurataan, mitataan ja arvioidaan kriteerein, joilla voisi pikemminkin ruoskia konetta. Kuvaavaa on, etteivät tutkimuksen haastateltavat aidosti uskoneet, että esimies kykenisi – aidosti työntekijän kohdatessaan – asettamaan sellaisia tavoitteita ja mittareita, joita järjestelmiin nyt on ohjelmoitu.

Esimiestyön uudenlaiset menestystarinat loistivat tekoälytutkimuksessa poissaolollaan.

Syntipukkia ei koneista saa, ja esimiehet ihmisten johtajina ovat hävinneet tai korvautuneet numeroita tulkitsevalla portaalla. Esimiestyön uudenlaiset menestystarinat loistivat tekoälytutkimuksessa poissaolollaan. Teknologian johtaminen on lisääntyvässä määrin myös ihmisten johtamista. Tämä kuitenkin näyttää unohtuneen.

Kommunikointi sähköisillä välineillä on kasvanut. Tämä on kuitenkin vähentänyt työn sosiaalisuutta ja lisännyt eristäytyneisyyttä. Ihmisten väliset suhteet niin kollegoihin, esimiehiin kuin asiakkaisiin ovat siirtyneet sähköposteiksi, niiden toistamiseksi moneen kertaan kaikille vastaanottajille, väärinymmärtämiseksi, unohtamiseksi lukematon-tilaan ja niin edelleen. Paine olla tavoitettavana ja vastata nopeasti häiritsee keskittymistä muuhun työhön.

Teknologian on sanottu tekevän työstä mielekkäämpää, mutta näin selväpiirteinen asia ei ole. Vaikka vastuu on siirtynyt työntekijöille, vaikutusmahdollisuudet oman työn sisältöön ja kehittämiseen ovat teknologian myötä pääsääntöisesti kaventuneet. Työntekijöitä on puristettu koneen muottiin toimimaan teknologian ehdoilla. Työ ei tällöin tuota kaivattuja haasteita ja voi myös osin hankaloittaa perustehtävien hoitoa.

Rohkaisevaan kuitenkin on, että voimme vaikuttaa kehitykseen. On runsaasti hyviä esimerkkejä älykkään teknologian hyödyistä ja siitä, miten se edistää ihmisten oman työn kehittymistä.

Ihmistyö tuottaa edelleen merkittävää arvonlisää älykkäiksi kehitettyjen järjestelmien rinnalla.

Tutkimuksen ammattitarinoiden taustalta löytynyt johtopäätös oli lopulta sekä ilmeinen että yksinkertainen: Työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia lisäämällä on tässäkin asiassa voitettavissa paljon. On yksilöitä, joille nykyiset olosuhteet ovat jo riittävän älykkäitä, joiden osaamisen näkyväksi tekemistä ja urakehitystä teknologia palvelee ja joiden töitä teknologia selkiyttää ja antaa niille merkitystä. Kriittiselle puolelle joutuneetkaan eivät lähtökohtaisesti vastusta itse teknologista kehitystä, ainoastaan ”kehityksen” nykyistä suuntaa ja sisältöä. Kaikilla haastatelluilla olisi valtavasi annettavaa kehityksen suuntaamiseksi, jos heidän näkemyksensä otettaisiin paremmin huomioon.

Ihmistyö tuottaa edelleen merkittävää arvonlisää älykkäiksi kehitettyjen järjestelmien rinnalla. Kilpailuedun menetys ja niin kutsuttu luova tuho ovat ikäviä seurauksia, jos uutta tulkintaa ihmistyön uusista merkityksistä älykkään teknologian rinnalla ei osata tehdä. Sen vuoksi nyt olisikin aika toimia kaikkia palvelevasti ja kollektiivisemmin. Tarvitsemme vahvempia linjauksia yhteistoiminnasta muun muassa työehtosopimuksiin ja osallistavampaa otetta työpaikkojen teknologisiin kehityshankkeisiin.

Työntekijä ─ ihminen ─ on korkea aika nostaa älykkään teknologian kansallista kehitystä käsittelevän ohjelmatyön ja tutkimuksen keskiöön. Globaalissa toimintaympäristössä Suomen menestyminen on rakennettavissa tällä reseptillä. Työelämämme kaipaa algoritmien oheen myös uudet ”humaritminsä”.

Tiedon parempi hyödyntäminen edistäisi työn saantia

Julkaistu alunperin Sitra blogina yhdessä Timo Lindholmin kanssa.


On ongelmallista, jos työttömiä ohjataan vain yhteen työnhakumuottiin – esimerkiksi metsästämään avoimia työpaikkoja. Digitaalisten ratkaisujen ja keinoälyn pitäisi hoitaa tulevaisuudessa työnhaku mahdollisimman suurelta osin ihmisten puolesta.

 

Työttömien työnhaun vauhdittaminen on noussut jälleen kuumaksi keskustelunaiheeksi. Hallituksen suunnitelmissa työttömien aktivoiminen työnhakuun sekä osallistaminen pienimuotoiseen työntekoon, yrittäjyyteen tai työllistymistä edistäviin palveluihin tulisi entistä tavoitteellisemmaksi. Muuten tuet vähenisivät.Työttömät itse ovat huolissaan erityisesti siitä, että aktivointi ei olisi yhdenvertaista. Osissa Suomea työpaikkoja on runsaasti haettavaksi, muualla taas ei juuri lainkaan. Elinkeinoelämä puolestaan epäilee, että yritykset saisivat vastaanottaa enemmän turhaa hakemustulvaa. Todelliset uudet työpaikat voisivat siten painua entistä enemmän piiloon. Osallistumista pienimuotoiseen työntekoon, yrittäjyyteen ja työvoimapalveluun arvostellaan myös siitä, että vaatimukset työttömiä kohtaan kasvavat, mutta tarjolla ei ole lupausta palveluiden saatavuudesta.

Pidämme aktivointia periaatteessa hyvänä toimenpiteenä. Sitran teettämästä kahdesta laajasta työelämätutkimuksesta vuosilta 2015 ja 2017 käy myös ilmi, että valtaosa työttömistä on erittäin aktiivisia työnhaussa. He myös joustavat tarpeen tullen esimerkiksi työsuhteen muotojen ja työpaikan sijainnin suhteen.

Tutkimuksemme mukaan on kuitenkin syytä olla huolissaan työttömien tilanteesta aktiivisina työnhakijoina. Työtä löydetään nykyisin monia eri reittejä pitkin. Noin kaksi kolmesta saa työtä, johon ei ole avoimesti haettu uutta työntekijää. Tällaisiin tehtäviin löydetään esimerkiksi työelämän sisäisten verkostojen kautta. Työtön voi etääntyä nopeastikin näistä verkostoista.

Sitran tutkimuksen mukaan työllisiä uutta työtä hakevia on noin 315.000 eli suunnilleen sama määrä kuin työttömiä työnhakijoita. Työnhaku on työllisillekin aikaa vievää. Työnhaun tavat ovat moninaisia: verkostoitumista, eri palveluiden selaamista, omien tietojen päivittämistä erilaisille sivustoille, työhakemusten ja ansioluetteloiden laatimista sekä haastatteluissa ja soveltuvuusarvioinneissa käymistä. Vaikka työttömällä onkin aikaa hakea työtä, tekevät työnhaun monimuotoistuminen ja kova kilpailu siitä entistä vaativampaa.

Erityisen ongelmallista on, jos työttömiä ohjataan vain yhteen työnhakumuottiin – esimerkiksi metsästämään avoimia työpaikkoja. Vielä etäämmäs työn saannista työtön voi joutua, jos häntä neuvotaan tai velvoitetaan nojaamaan vain julkiseen työnvälitykseen. Vain kuusi prosenttia tutkimukseemme vastanneista kertoi TE-toimistolla olleen ratkaiseva rooli uuden työn saamisessa.

Lisää hakutaitoa ja informaatiota

Esitämmekin kahta ratkaisua, joilla voitaisiin auttaa työttömiä saamaan töitä ja tukemaan heitä aktiivisessa työnhaussa. Ensinnäkin tulisi varmistaa, että työttömillä on parhaat mahdolliset työnhakutaidot. Apua pitäisi saada erityisesti piilotyömahdollisuuksien tunnistamiseen ja hakemiseen. Tarjolla tulisi olla monipuolisia oppimisen sisältöjä työnhakutaitojen kehittämiseen.  Erilaiset sähköiset palvelut ovat entistä tärkeämpiä uuden työn saamisessa, joten valmennusta  työnhakuun kannattaisi tarjota myös verkossa. Omaehtoinenkin valmentautuminen työnhakutaidoissa tulisi myös lukea yhdeksi aktiivisuuden osoitukseksi työvoimaviranomaisen silmissä.

Työnhakuosaaminen on juuri nyt tarpeellinen taito, jolla työttömien asema voi parantua. Pidemmällä aikavälillä se ei kuitenkaan voi olla työllisyyspolitiikan keskeinen sisältö. Osaaminen työnhaussa on periaatteessa kilpailua töistä, mikä ei paranna työn tuottavuutta eikä talouden kilpailukykyä. Siksi tulevaisuudessa pitäisi pyrkiä toimintamalleihin, jotka vähentävät tarvetta opiskella työnhakutaitoja.

Nämä toimintamallit löytyvät digitalisaation avulla. Tähän liittyy toinen ratkaisuehdotuksemme. Digitaalisten ratkaisujen ja keinoälyn pitäisi hoitaa tulevaisuudessa työnhaku mahdollisimman suurelta osin ihmisten puolesta.  Koneille voidaan asettaa lähes rajaton määrä työnhakutavoitteita.  Kun koneet työskentelevät ihmisten puolesta, voisi työttömyysajankin hyödyntää esimerkiksi täysipainoiseen uusien työtekotaitojen ja osaamiseen kohentamiseen.

Nämä visiot edellyttäisivät ainakin sitä, että tieto työnhakijoiden osaamisesta olisi avoimesti saatavilla ja koneiden ulottuvissa. Osaamisen todentamiseen ja tietojen luotettavuuteen olisi panostettava uusilla tavoilla, jotta koneet löytävät työnantajille varmasti sopivat työntekijät.  Muutos vaatisi myös työnantajien rekrytointimallien kehittymistä. Muutos ei voikaan tapahtua hetkessä.

Kehittyneisiin digitaalisiin ratkaisuihin yllämme vain johdonmukaisilla nykytoimilla. Ensiaskel voisi olla melko helppo ja se liittyisi työttömien aktivointiin ja heidän tilanteen helpottamiseen. TE-hallinnon CV-netti -palvelussa on tällä hetkellä tiedot yli 65 500 työnhakijasta. Palveluun pitäisi saada tiedot huomattavasti suuremmasta työttömien työnhakijoiden joukosta. Tietojen tulisi olla myös mahdollisimman laadukkaita ja ajan tasalla olevia, joita ne eivät tällä hetkellä kaikilta osin ole. TE-toimistojen kolmen kuukauden välein tekemiä haastatteluja voitaisiinkin hyödyntää siten, että työttömät kirjaisivat ja ajantasaistaisivat tietonsa CV-nettiin.

Avoin tieto vauhdittaa työn markkinaa

Isompi muutostarve toimintalogiikkaan olisi siinä, että työnhakijoiden tiedot saataisiin avoimemmin ja automaattisemmin työn markkinoiden käyttöön. Tiedon avaaminen tarkoittaisi sitä, että erilaiset sähköiset palveluratkaisut, työnantajien omat henkilöstöjärjestelmät sekä työnvälittäjien kehittämät omat sähköiset palvelut pystyisivät hyödyntämään tietoja automaattisesti. On huomattava, että kyse ei ole samasta asiasta kuin tietojen julkistaminen. Avattu tieto voisi aluksi olla anonyymiä – esimerkiksi henkilötiedot ja yhteystiedot voisivat olla aluksi piilossa. Tekoäly seuloisi koulutus-, työkokemus- ja muiden soveltuvuustietojen perusteella sopivimpia ehdokkaita töihin ja palveluihin. Kun näitä löydetään, lähtisi työnhakijoille automaattisesti pyyntöjä avata tietojaan laajemmin, hyväksyä tietojen hyödyntäminen sekä täydentää niitä soveltuvin osin. CV-netti olisi jatkossa tarkoituksenmukaista yhdistää työ- ja elinkeinoministeriön kehittämään uuteen Työmarkkinatori -palveluun.

Työttömiä pitäisi palkita omien tietojen avaamisesta työn markkinoille. Tietojen avaamista voitaisiin kohdella työttömien uudessa aktiivimallissa samanarvoisena asiana kuin vaikkapa avoimien työhakemusten valvottua rustaamista.

Sitra on valmistellut kevään ajan ehdotusta siitä, miten työn markkinat saataisiin Suomessa toimimaan nykyistä tehokkaammin. Apua olemme saaneet neljältä asiantuntijalta, Maria Kaisa Aulalta, Olli Kärkkäiseltä, Ralf Sundilta ja Osmo Soininvaaralta. Ehdotus esitellään kokonaisuudessaan elokuussa. Tämä kirjoitus on osa tätä ehdotusta.